Raportti: Mestaruutta jahtaava HJK kellisti Ilveksen niukasti

Lauantai-iltapäivänä Ilves ja HJK iskivät yhteen. Veikkausliigan paras kotijoukkue ei lopulta saanut estettyä parasta vierasjoukkuetta ottamasta täysiä pisteitä. Aiemmin Ilvestä edustanut Jair oli vaikea pideltävä ja hän viimeisteli kaksi Klubin maaleista.

 

Avausjakso

Ottelu sai lentävän lähdön, kun verkot pullistelivat jo parin minuutin sisään. Vigori Gbe keskitti vasemmalta laidalta keskustaan. Vitosen viivan tuntumassa Joona Veteli suti tyhjää, mutta hänen takanaan HJK-pakki Luis Carlos Murillo osui palloon kohtalokkaasti. Oma maali sujahti alakulmaan.

Avauskymppi ravattiin päästä päähän ja kirpakassa syysilmassa oli taistelun tuoksua. Vierailijat tuntuivat ärsyyntyneen avausmaalista ja laittoivat kaasun pohjaan. Pallonhallinta kääntyi sinivalkoisille. Tasoituskin nähtiin alle vartin pelin jälkeen.

Santeri Hostikka antoi sisäänpäin kiertävän kulmapotkun vitosen viivalle. Voimalle tilanteeseen juossut Valtteri Moren sai hyvän kosketuksen palloon ja puski komean siivun takakulmaan. 1–1-maalin jälkeen peli hieman rauhoittui ja Ilves sai jalansijaa.

Tupsukorvat olivat lahjoittaa HJK:lle johto-osuman, kun Doni Arifi ja Tabi Manga pomputtelivat pallon Riku Riskille läpiajoon. Maalivahti Rasmus Leislahti kuitenkin säntäsi oikea-aikaisesti vastaan ja peitti Riskin vedon mainiosti. Ratinan yleisö huokaisi helpotuksesta.

Juuri ennen taukovihellystä alkoi tapahtua. Joona Vetelin takakulmaa hätyytellyt roikku leijasi niukasti tolpalta ohi. Lisäajan jo päätyttyä pallo päätyikin Leislahden selän taakse, kun Jair sai yrittää kahdesti onneaan avopaikasta. Ensimmäisen vedon sai vielä puolustus blokattua, mutta paluupallon brassi tykitti matalana pömpeliin. HJK sai todellisen pukukoppimaalin.

 

Toinen jakso

Kissapedon niskaan kaadettiin kylmää vettä välittömästi toisen nelivitosen alkuun. Kulmapotkun jälkitilanteesta ex-ilvesläinen Jair rankaisi jälleen vanhaa seuraansa. Matala kuti livahti Sylvanus Nimelyn längistä alakulmaan, ja Leislahti oli voimaton. 1–3-maali muodostui ottelun käännekohdaksi.

Keltavihreiden ei auttanut muu, kuin jahdata tasoitusta täysin palkein ja riskitasoja nostaen. Vastikään 2+1-mallisen jatkosopimuksen allekirjoittanut päävalmentaja Toni Kallio muokkasi pelisysteemiä hyökkäävämmäksi. Pallo pysyttelikin pitkiä aikoja Klubi-päädyssä, mutta hyvät maalipaikat olivat kortilla.

Ottelun loppu ei näyttänyt tarjoavan suuria herkkuja. 83. minuutilla kotiyleisö sai kuitenkin aihetta riemuun, kun Tuomas Ollila tarjosi toivonkipinän. Mikael Almen nousi vasenta kaistaa ja keskitti. Sähäkkä laitapakki tikkasi takatolpalle ja venytti jalkansa juuri ajoissa kavennusosuman iskemiseen. Maali on polvivamman selättäneen Ollilan kauden kolmas.

Hallitseva Suomen mestari selvitti loppupaniikin kunnialla. Ilves oli pitkään hyvin pelissä mukana, mutta helsinkiläisten viimeistely oli onnen ja taidon yhdistelmänä sangen tehokasta. Molempien joukkueiden sijoitukset pysyvät ennallaan, Ilves on kuudes ja HJK toinen.

 

Koutsin kommentit

Päävalmentaja Toni Kalliota kiristi joukkueen ajoittainen itseluottamuksen puute ja lepsusti pelatut tilanteet.

Harmittaa tappio ja aikaisen johdon menettäminen. Erikoistilanteista päästettiin kaksi maalia halvasti. HJK on laadukas joukkue, joka rankaisee nopeasti, Kallio kertoo.

He saivat niin sanotun koppimaalin, vaikka siinä ei pitänyt olla mitään vaaraa. Oma sivurajaheitto annetaan kaverin päähän. Vastaisku ja tilanne 1-2. Ensimmäinen jakso oli meiltä muuten hyvä, mutta esimerkiksi tuollaisia virheitä ei vain saisi antaa.

Oppimateriaalia nuorten tupsukorvien karaisemiseen riitää tuleville päiville.

Toivottavasti opimme tästä pelistä paljon, juteltavaa riittää. Meidän pitää uskaltaa pelata prässin alla rohkeammin. Luovuimme pallosta liian helposti, mutta kokonaiskuvassa taisteluilme oli kuitenkin hyvä ja tasoituspaikkojakin oli, Kallio muistuttaa.

 

Jair rankaisi vanhaa seuraansa. (kuva: Jimi Soinila)

Ilves vs. HJK  2 – 3 (1 – 2)

2′ oma maali, Murillo 1–0
14′ Moren 1–1
45+2′ Jair 1–2
47′ Jair 1–3
83′ Ollila 2–3


Kokoonpano:

1 Leislahti Rasmus
2 Ollila Tuomas
3 Loa Loa Patrick
6 Arifi Doni -> 71′
7 Veteli Joona
14 Siira Tuure
16 Miettunen Tatu (c)
17 Nimely Sylvanus -> 71′
21 Gbe Vigori -> 63′
33 Tabi Manga
49 Oteng Eric -> 63′

8 Jäntti Teemu <- 63′
11 Sarr Momodou <- 71′
15 Almen Mikael <- 63′
18 Blanco Jean Carlos <. 71′
20 Rautiola Miska
22 Özcelik Taha
31 Riikonen Matias

 

Lue myös