Raportti: Sarjakakkosena porhaltavan KuPS:n rutiini riitti voittoon

Veikkausliigassa voittoja voiton perään napsiva KuPS piti pintansa sunnuntai-iltana. Pirkanmaalta Kuopioon siirtyneet pelurit kuten Anton Popovits olivat vahvoja keltamustien riveissä, eikä Ilves saanut pisteitä mukaansa.

 

Avausjakso

Viime pelissä SJK:ta vastaan liigadebyyttinsä tehnyt Tuomas Ollila pääsi ensimmäistä kertaa avaukseen pääsarjatasolla. Saman kunnian sai myös 17-vuotias Ilveksen junioripolun läpikäynyt Leo Kyllönen, jolla oli taustalla alle puolen tunnin pätkiä neljässä liigaottelussa.

Pelin kulku oli selvä; KuPS piti palloa ja Ilves pyrki taistelemaan vastaan nopeilla vastaiskuilla. Etenkin maalivahti Rasmus Leislahti antoi pallon saatuaan nopeasti lapikkaansa puhua ja käynnisti hyökkäyksiä linjan taakse.

Kotijoukkue oli puolen tunnin pelin jälkeen lähellä kuparisen rikkomista. Kulmapotkussa Ilves-kasvatti Diogo Tomás nousi korkeimmalle ja puski pallon pystypuuhun. Lucas Rangel ei saanut paluupalloa hyödynnettyä, joten tupsukorvat selvisivät säikähdyksellä.

Hetkeä myöhemmin toinen Ilves-kasvatti Santeri Haarala pääsi läpiajoon, mutta Leislahti nollasi hänet. Seuranneesta kulmapotkusta kotijoukkue pääsi kuin pääsikin johtoon, sillä Hakasta Kuopioon siirtynyt Anton Popovits puski kaukaa lähes pilkun tuntumasta pallon yläkulmaan. Pirkanmaalaiset olivat alati Ilveksen kiusana.

 

Toinen jakso

Kissapeto alkoi saada pallonhallintaa pikkuhiljaa itselleen. Todelliset maalipaikat kuitenkin loistivat poissaolollaan. Kotijoukkueen keskikentällä kokenut kapteeni Nana Boateng oli vahvana jässikkänä katkomassa vastustajan hyökkäyksiä.

Tunnin pelin jälkeen KuPS oli purjeissa. Löysät ratkaisut omassa päässä olivat kostautua. Loa Loa pääsi pallonriistosta jo kasvokkain itävaltalaismaalivahti Johannes Kreidlin kanssa. Oikea-aikainen vastaantulo vesitti maalintekoaikeet.

Aivan puhtain paperein ei Kreidlkaan selvinnyt. Keskitystä katkoessaan hän pudotti pallon Jean Blancon väylälle. Kreidl sai kuitenkin vielä torjuttua jatkoyritykset ja hässäkkä KuPS-päädyssä helpotti hetkeksi.

Lopussa Blancolla ja Joona Vetelillä oli vielä tilaisuudet tasoittaa peli. Laukaukset eivät täysin onnistuneet. Nuoret Ilves-kasvatit Taha Özcelik ja Oiva Jukkola toivat penkiltä tuoreita jalkoja, mutta sympatiapisteitä ei sarjataulukkoon saada lisättyä.

Aika tiimalasissa valui tyhjiin, ja keltavihreät joutuivat pakkaamaan laukkunsa pitkälle kotimatkalle tappio niskassa. KuPS otti jo seitsemännen voittonsa Veikkausliigassa peräjälkeen.

 

Koutsin kommentit

Päävalmentaja Jarkko Wiss huomasi eurocup-kiireiden verottaneen KuPS:n vireystilaa. Valitettavasti Ilves ei ollut valmis hyödyntämään sitä oikein.

Onnittelut Kuopioon. He olivat vähän väsyneen näköisiä, mutta eipä tässä auta hävinneenä osapuolena arvostella voittajaa. Toivottavasti he ovat ensi viikolla europelissä vahvoja, Wiss mainitsee.

Meillä oli mahdollisuus saada täältä jotain mukaan. KuPS ei ollut vahvimmillaan, mutta emme iskeneet tilaisuuteen kiinni. Se ärsyttää vietävästi.

Ilvekselle ei käynyt suuria virheitä, mutta pienet yksityiskohdat ratkaisivat edun vastustajalle. Jokainen voitettu kaksinkamppailu ja juoksukilpailu olisi aina kotiin päin.

Kipinä puuttui. Meidän pitää vaatia toisiltamme enemmän, eikä tyytyä vain näennäisesti ok suoritukseen. Vanha sanonta pätee: ’If you want to win, it has to hurt.’

Olemme nuori joukkue ja oppiminen vaatii aikaa. On kuitenkin selvää, että jos meinaa uraa rakentaa pelaajana, niin pitää olla valmis tekemään uhrauksia. Voita se taklaus, juokse se extra maili.

Positiivisia vilkahduksiakin pelissä oli, ja huomenna alkaa uusi työviikko vahvuuksien ja heikkouksien harjoittamiseen.

Tällaisen tappion jälkeen on tietysti vaikea nostaa heti ketään esiin erityisen suurina onnistujina, mutta esimerkiksi Leo Kyllönen ansaitsee puhtaat paperit. Tuon ikäisenä eka matsi avauksessa. Uskalsi kypsästi tehdä niitä asioita, joita osaa.

 

Urho Nissilä oli vaikea pideltävä. (kuva: Juha Leskinen)

KuPS vs. Ilves  1 – 0  (1 – 0)

35′ Popovits 1–0

Kokoonpano:

1 Leislahti Rasmus
2 Ollila Tuomas -> 77′
3 Loa Loa Patrick -> 70′
6 Arifi Doni -> 46′
7 Veteli Joona
11 Sarr Momodou -> 70′
15 Almen Mikael
16 Miettunen Tatu (c)
19 Mömmö Eetu -> 77′
20 Rautiola Miska
25 Kyllönen Leo

12 Huuhtanen Eetu
18 Blanco Jean <- 70′
21 Gbe Vigori
22 Özcelik Taha <- 46′
29 Jukkola Oiva <- 70′
49 Oteng Eric <- 77′
70 Torres Roger <- 77′

Lue myös