Ilves ja KuPS iskivät yhteen Ratinassa synkkien pilvien väistyessä auringon tieltä. Valoisat olivat lopulta myös kotijoukkueen tunnelmat, sillä hallitseva Suomen Cupin mestari ja Veikkausliigan pronssimitalisti KuPS joutui poistumaan pisteittä. 3–2-tulos oli riemastuttavaa ja jännittävää seurattavaa kaikille lehtereiden 50 silmäparille.
Avausjakso
Kuopiolaiset aloittivat ottelun surunauhat käsivarsissa seuralegenda Markku Hyvärisen poismenoa kunnioittaen. Kokomustissa muutenkin pelanneet Simo Valakarin suojatit ottivat pallonhallinnan hienoisesti itselleen.
Keltavihreät olivat kuitenkin sähäkkinä pelaamassa palloa linjan taakse juoksuun ja KuPS sai olla valppaana alakerrassa. Maalivahti Otso Virtasen oikea-aikaiset vastaantulot estivät kaksi ensimmäistä vaaratilannetta ja kolmannessa Momodou Sarrin veto karkasi takatolpalta ohi.
Vartin pelin jälkeen nähtiin kolumbialainen kanuunankuula. Keskikentällä viillettänyt Doni Arifi chippasi pallon kuudentoista rajan tuntumaan, jossa kolmatta liigaotteluaan pelannut Jean Carlos Blanco otti pelivälineen rinnalla haltuun ja kiskaisi ahtaassakin tilassa hurjan kääntölaukauksen aivan tolpan juureen. 1–0-osuma oli Blancon ensimmäinen ja sangen komea sellainen.
Hetkeä myöhemmin pulssi oli jälleen koholla, kun vierasjoukkue lähti nopeaan vastaiskuun ja rummutti samasta hyökkäyksestä useita vetoja kohti maalia. Viimeisimpänä Nana Boateng sai kokeilla kahdesti onneaan, mutta tupsukorvat ehtivät viime hetkillä väliin.
Ilves puolusti pitkään kurinalaisesti ja kuopiolaisten peli puuroutui. Joona Vetelillä ja Felipe Aspegrenilla oli hyvät paikat lisätä johtoa, mutta niin vain KuPS piti pintansa ja kampesi vielä tasoihin. Juuri ennen taukovihellystä Eric Oteng potkaisi tahattomasti Henry Uzochukwua jaloille, ja kapteeni Boateng sijoitti pallon pilkulta sisään.
Toinen jakso
Päävalmentaja Jarkko Wissin miehistö sai lentävän lähdön toiselle puoliajalle. Ylös kulmapotkutilanteeseen noussut kapteeni Tatu Miettunen ajoi voimalla puskutilanteeseen ja ohjasi pelivälineen verkon perukoille. Valitettavasti samalla Miettunen ja Henri Toivomäki kolauttivat päänsä vastakkain, mutta molemmat pystyivät jatkamaan peliä lääkärien tarkastettua voinnin.
Tunnin pelin kohdalla Eetu Vertainen vaihdettiin sisään, eikä nuori hyökkääjä ennättänyt olla kentällä kuin 20 sekuntia, kun sisäinen maalintekijä pääsi esiin. Nopea vilkaisu, yhden kosketuksen kierteinen sijoitus ja pallo upposi vastustamattomasti Virtasen taakse. 3–1-osuma nosti tunnelman Ratinassa jopa riehakkaaksi, vaikka yleisönä olikin vain 50 junioria.
Maalitehtailu jatkui vilkkaana. Seuraavaksi oli 73. minuutilla Aniekpeno Udon vuoro merkkauttaa itsensä tilastoihin. Oikean laidan keskitys kaartoi vitosen alueen eteen, jossa Udo vei kaksinkamppailun Kalle Katzin selän takaa ja puski lähietäisyydeltä 3–2-kavennuksen.
Viimeisillä minuuteilla testattiin kotijoukkueen hermoja. Savolaisarmeija tykitti pitkää palloa Rasmus Leislahden maalille, eikä painostus hellittänyt. Vaaralliseksi tiedetty Lucas Rangel pääsi puskemaan lähietäisyydeltä, mutta niukasti ohi. Seuraavaksi Rangelin pusku pysähtyi Leislahden hyppysiin maaliviivan paremmalla puolella.
Ei auttanut rynnistys, vaan Ilves palasi kolmen vuoden tauon jälkeen voittokantaan KuPS:aa vastaan. Ilveksellä on nyt kasassa seitsemän pistettä ja sijoitus kohenee sarjataulukossa neljänneksi.
Koutsin kommentit
Päävalmentaja Wiss antoi päätösvihellyksen soidessa tunteidensa näkyä. Jännittävät vaiheet kääntyivät taisteluvoitoksi.
– Se tuuletus tulee joskus, kun on viikko tehty duunia ja viikon kohokohta on käsillä. Kimpassa on mietitty ratkaisuja. Iso kiitos pelaajille, hehän sen duunin tekevät loppujen lopuksi, Wiss fiilistelee.
Ilves sai kahdesta päästetystä maalista huolimatta pidettyä KuPS:n melko hyvin poissa maalintekosektorilta. Samalla oma ruuti oli kuivaa.
– Olimme lopussa vähän sillassa ja KuPS jahtasi kovaa meitä kiinni, mutta hyvin pojat kestivät. Viikolla kävimme taktista puolta läpi ja näytti siltä, että olemme hyvällä tavalla latautuneita ja valmiita taistelemaan. Niin myös kävi.
– KuPS oli tänään varma pallollisena ja jouduimme liikkumaan väleissä, joten meidän avausmaalimme oli ottelun kannalta tärkeä. Hukkasimme maalipaikkoja ekalla jaksolla, mutta olimme myös tehokkaita tänään, Wiss kuvailee.
Ilveksen maalikimaraa kelpaa kelailla videohidastuksissa vielä huomennakin.
– Vertaiselta nähtiin voittomaali ja hyvää työtä lisäajalla, että saadaan voitto varmistettua. Mahtava sisääntulo häneltä. Maalit olivat hienoja, ja myös puolustus sekä maalivahtipeli toimi hyvin.

kuva: Jimi Soinila
Ilves vs. KuPS 3 – 2 (1 – 1)
15′ Blanco 1–0
45+1′ Boateng (rp.) 1–1
48′ Miettunen 2–1
61′ Vertainen 3–1
73′ Udo 3–2
Kokoonpano:
1 Leislahti Rasmus (MV)
4 Aspegren Felipe
5 Katz Kalle
6 Arifi Doni -> 72′
7 Veteli Joona
11 Sarr Momodou
15 Almen Mikael -> 81′
16 Miettunen Tatu (C)
18 Blanco Jean Carlos -> 60′
49 Oteng Eric -> 72′
70 Torres Roger -> 60′
3 Loa Loa Patrick <- 60′
8 Jäntti Teemu <- 81′
12 Huuhtanen Eetu (MV)
14 Siira Tuure <- 72′
19 Mömmö Eetu <- 72′
20 Rautiola Miska
32 Vertainen Eetu <- 60′