Ilveksen vieraskiertueen maanantai-illan pysäkki oli Seinäjoki. Paikallisella Jalkapallokerholla oli hieman enemmän maalipaikkoja, vaikka tamperelaisten tiivis joukkuepelaaminen piti ottelun tasaisena.Yksi osuma ratkaisi edun lopulta isännille. Keskinäisiä liigaotteluita ehti kertyä viidessä vuodessa kymmenen kappaletta ilman SJK:n voittoa, mutta se putki tuli tänään päätökseen.
Avausjakso
Avauskokoonpanoaan uudistanut Ilves lähti ennakkoluulottomasti haastamaan taitavaa ja nimivahvaa SJK-ryhmää. Rasmus Leislahti palasi tolppien väliin ja kolme maalia tähän mennessä tehtaillut Eetu Vertainen aloitti penkin puolelta. Kauden jokaisessa ottelussa pelanneet Doni Arifi ja Joona Veteli olivat tuttuun tapaan tärkeässä asemassa keskikentän keskustassa.
Puolen tunnin kyttäilyn jälkeen alkoi tapahtua. Kolumbialaishyökkääjä Jean Blanco karkasi Eetu Mömmön oikean laidan syötöstä puolittaiseen läpiajoon, mutta laukaisukulma ajautui turhan pieneksi. Maalivahti Jesse Öst torjui kärkkärivedon kulmaksi.
Hetkeä myöhemmin Blanco oli jälleen kasvokkain Östin kanssa, tällä kertaa Felipe Aspegrenin oivaltavasta syötöstä. Keskikaistaa noussut Blanco oli lähellä nostaa pallon yli kauas maaliltaan vastaan seikkailleen seinäjokisten vahdin, mutta brassipuolustaja Murilo ehti väliin riistäen pallon.
Toinen jakso
Ilvestä kauden 2017 edustanut Tuco oli tutun voimakas sentteri SJK-hyökkäyksessä. Puolustus sai kuitenkin pidettyä hänet poissa maalipaikoilta ja samalla etenkin Aspegren jakeli hyviä avaavia syöttöjä eteenpäin.
Isäntien Rodrigo Arciero sai kertaalleen testata kliinisyttään, matala kuti kuitenkin viuhui takatolpalta ohi. Myös Denys Oliynyk oli lähellä rikkoa kuparisen, kun Murilon keskityksen jälkeen ukrainalaisella oli jo tyhjä maali edessään, mutta pallo pomppi ohi. Hieman vastaavasta tilanteesta Cristian Valencia laukoi ujosti suoraan Leislahden syliin.
Kotiyleisö sai viimein 78. minuutilla palkinnon. Kentälle juuri vaihdettu Jake Jervis oli kärppänä aiheuttamassa harmaita hiuksia Ilves-puolustukselle. Murilo keskitti vasemmalta laidalta ja Valencia nousi taka-alueelta korkeimmalle. Voimakas korkea pusku upposi rysään ja seinäjokiset pääsivät puolustamaan johtoasemaa.
Vetelin lisäajan lupaava vapaapotkukin painui hitusen yli poikkihirren, joten pisteet jäivät Etelä-Pohjanmaalle. 1–0-tuloksen myötä keltavihreät putoavat sarjataulukossa SJK:n taakse seitsemänneksi.
Koutsin kommentit
Päävalmentaja Jarkko Wiss tietää, että ottelusta oli saatavilla enemmänkin irti.
– Avausjakso oli vaikea sen takia, että meillä oli paikat tehdä maali, mutta palkintoa ei tullut. Tappelimme kyllä palloista ja liikutimme peliä niin, että saimme heidän puolustusta alemmas, Wiss kertaa.
– Toinen jakso alkoi vähän huonosti. Molemmilla alkoi peli aaltoilla ja tuli syöttöhasseja. SJK sai siinä pienen vaihteen päälle. Vaihtojen kautta tulimme taas mukaan peliin, mutta erikoistilanteen jälkitilanteesta päästetään maali. Aika vapaasti sai kaveri puskea läheltä, joten eihän siinä maalivahti mitään voi.
Ilves on hävinnyt kaksi viimeisintä otteluaan tasaisten vaiheiden jälkeen, mutta kirvestä ei heitetä kaivoon. Tiivis ottelurupeama jatkuu seuraavaksi perjantaina HJK:n vieraana.
– Tasaisiahan nämä pelit ovat. Vähän vielä puuttuu tarvittava kliinisyys viimeisellä kolmanneksella. Palloa täytyy toimittaa nopeammin ja kun saadaan jalka auki, niin ei enää pitäisi vaihtaa paremmalle jalalle. Pitäisi vain uskaltaa ampua terävämmin.
– Kokonaispaketti oli kuitenkin hyvän näköinen. Pojat laittoivat kroppaa likoon ja taisteluilmettä löytyi. Olemme ottaneet ison askeleen keväästä tähän hetkeen. Vielä tarvitaan muutama pienempi lisää. Mietitään uudet käärmekeitot perjantaiksi, Wiss päättää.
SJK vs. Ilves 1 – 0 (0 – 0)
78’ Valencia 1–0
Kokoonpano:
1 Leislahti Rasmus (mv)
4 Aspegren Felipe
5 Katz Kalle
6 Arifi Doni -> 68′
7 Veteli Joona
11 Sarr Momodou -> 68′
15 Almen Mikael -> 81′
16 Miettunen Tatu (c)
18 Blanco Jean -> 65′
19 Mömmö Eetu
70 Torres Roger -> 65′
3 Loa Loa Patrick
8 Jäntti Teemu <- 65′
10 Luna Hernan <- 81′
12 Huuhtanen Eetu (mv)
14 Siira Tuure <- 68′
32 Vertainen Eetu <- 65′
49 Oteng Eric <- 68′