Raportti: KuPS oli liian kova pala cup-avauksessa

Suomen Cup potkaistiin käyntiin lauantaina. Ilves isännöi väkivahvaa Kuopion Palloseuraa. Molemmat joukkueet luottivat vuoden ensimmäisessä kilpailullisessa ottelussa nuoruuden voimaan. Kaksi Ilves-kasvattia Diogo Tomás ja Santeri Haarala onnistuivat maalinteossa, mutta tällä kertaa kuopiolaisten eduksi.

 

Avausjakso

Ilves lähti otteluun täysin kotimaisin voimin. Kokoonpano oli täynnä nuoria suomalaispelureita, joilla riittää näytönhaluja ja nälkää kehittyä. Avauksen selvästi kokenein pelaaja oli 25-vuotias Joona Veteli. Kuopus oli puolestaan ensimmäistä virallista edustuksen otteluaan pelannut Leo Kyllönen, joka täytti pari viikkoa sitten vasta 17 vuotta.

Nuoria lahjakkaita suomalaispelureita riitti myös KuPSin kentällisessä. ”Kanarialinnut” pitivät alussa palloa etenkin oikealla laidalla 19-vuotiaan Axel Vidjeskogin, 21-vuotiaan Arttu Heinosen ja 24-vuotiaan Saku Savolaisen toimesta. Vastaanottavammat tupsukorvat kärkkyivät hyökkäyspaikkoja pallonriistoista.

Kotijoukkue oli lähellä maalintekoa 22. minuutilla. Hyvän syöttökombinaation päätteeksi Momodou Sarr pelattiin avoimeen vetopaikkaan. Kuopioon siirtynyt Ilves-kasvatti Diogo Tomás joutui kaatamaan Sarrin varoituksen arvoisesti ja pallo vietiin pilkulle. Nuori hyökkääjä otti itse vetovastuun, mutta pilkkuspesialisti Otso Virtanen torjui.

Jakson edetessä Jarkko Wissin suojatit ottivat komennon. Kymppipaikan Maximo Tolonen kokeili vasurinsa pistävyyttä, mutta Virtanen venytti jälleen kätensä pallon tielle. Ilveksen maalilla Rasmus Leislahti sai olla melko toimeton.

 

Toinen jakso

Simo Valakari piti onnistuneen herättelyn pukukopissa, sillä mustapaidat paahtoivat pää hiessä kohti Ilves-päätyä. Kentälle vaihdettu venezuelalainen laituri Daniel Carrillo teki heti vaikutuksen ja oli juonimassa avausmaalia. Nappisyöttö Anton Popovitshille ei kuitenkaan tuottanut tulosta, sillä hänen vetonsa pysähtyi avopaikasta ristikkoon.

Hetkeä myöhemmin Popovitsh ja ex-ilvesläinen Santeri Haarala lähestyivät uhkaavasti kotijoukkueen maalia, mutta viime hetkellä Leislahti syöksyi väliin. Pallontavoittelutilanteessa ei kontakteja kaihdettu ja varoituksiakin jaettiin pienen torikokouksen päätteeksi. Kilpailullinen panos näkyi kuumina tunteita.

67. minuutilla kuparinen rikkoutui. Kuopiolaiset saivat kulmapotkun oikealta laidalta. Korkea keskitys leijaili pilkun tuntumaan, jossa Tomás piti omaa toimistoaan. Lähes parimetrinen toppari puski pallon voimalla keskeltä sisään.

Muutama minuutti myöhemmin omat koirat purivat jälleen. Kalle Katz rikkoi kohtalokkaasti Tommi Jyryä boksissa. Haarala kiskaisi rangaistuspotkun vasenta alakulmaa kohden, jonne Leislahti ennätti ajoissa. Torjunnasta kimmonnut peliväline päätyi kuitenkin takaisin Haaralalle, jolla oli helppo työ putata oma paluupallo tyhjään rysään.

Kahden maalin takaa-ajoasema oli liikaa tamperelaisille. KuPS oli omissa paikoissaan pykälää kliinisempi ja ansaitsi voittonsa. Ilveksen lohkovaiheen pelit jatkuvat seuraavaksi 13.2. AC Oulua vastaan.

 

Koutsin kommentit

Päävalmentaja Jarkko Wiss koki etenkin erikoistilannepelaamisen kääntäneen vaakakupin ottelun loppua kohden vierailijoiden eduksi.

Ekalla jaksolla olimme hyvin mukana. KuPS kyllä liikutti hyvin palloa, mutta tasaista oli. Meillä oli ehkä hiukan paremmat maalipaikat siinä, mutta ei päästy niskan päälle.

Tokalla jaksolla meidän välimatkat kasvoivat liikaa ja ote katosi. Kaveri iski erikoistilanteista maalit. Tiedämme, että niissä meidän pitää parantaa. Joukkueesta on lähtenyt kokoa maalin edustoilta pois. Fyysisyyttä tarvitaan, Wiss tietää.

Alkulohkon kolmesta ottelusta takana on nyt ensimmäinen. Pitkä kausi näyttäytyy vielä edessä päin.

Paljon on kehitettävää, mutta niinhän se tässä vaiheessa vuotta pitää ollakin. Tatu Miettunen palaa pikkuhiljaa joukkueharjoituksiin ja muutenkin terveystilanne on suhteellisen hyvä. Ei muuta kuin seuraavaa kohti, Wiss päättää.

 

Otso Virtanen vei tänään pidemmän korren. (kuva: Jimi Soinila)

 

Ilves vs. KuPS 0 – 2 (0 – 0)

67′ Tomás 0–1
73′ Haarala 0–2

Kokoonpano:
1 Leislahti Rasmus (mv)
2 Ollila Tuomas -> 82′ 28 Mäntynen Tuure
5 Katz Kalle
6 Arifi Doni -> 68′ 14 Siira Tuure
7 Veteli Joona (c)
8 Jäntti Teemu
10 Tolonen Maximo -> 58′ 32 Vertainen Eetu
11 Sarr Momodou -> 59′ 18 Raittinen Eemeli
15 Almen Mikael
20 Rautiola Miska
25 Kyllönen Leo -> 59′ 4 Aspegren Felipe

12 Huuhtanen Eetu (mv)
17 Pietola Juho

Lue myös