Raportti: Kausi päättyi murskavoittoon Ratinan iltavaloissa

 

Veikkausliigan kausi 2020 on päättynyt. Peräkkäisille sijoille 5 ja 4 päätyneet Ilves ja FC Honka kohtasivat päätöskierroksella Ratinassa. Borjas Martin vei vierailijat nopeaan johtoasemaan, mutta 17-vuotias Ilves-kasvatti Maksim Stjopin oli pitelemätön. Nuorukainen iski kaksi komeaa maalia, ja Naatan Skyttä sekä Joona Veteli täydensivät 4–1-lukemat.

 

Tamperelaisten kokoonpanossa oli useita muutoksia. Pelaajisto vaihtelee kauden lopussa muutenkin, mutta nyt kauden jatkuttua yli lokakuun, on aiempaa useammalla pelaajalla sopimus jo umpeutunut. Ilves ja muut seurat tiedottavat sopimustilanteistaan piakkoin lisää. Esimerkiksi kauden jokaisessa ottelussa ennen tätä iltaa esiintynyt Ilves-ikoni Lauri Ala-Myllymäki siirtyy ulkomaille pelaamaan.

Samalla avautui nuorille tupsukorville näytönpaikkoja. Vasta 17-vuotias Eetu Huuhtanen teki tänään liigadebyyttinsä maalinsuulla. Myös Eetun isoveli Otto kuului Ilveksen maalivahdistoon vielä kaudella 2016. Laitahyökkääjä Maksim Stjopin (17) ansaitsi ensimmäistä kertaa paikan avauskentällisessä. Päätösjuhliaan Ratinan lehtereillä viettäneet Ilveksen useat juniorijoukkueet saivat seurata teinitovereidensa edesottamuksia viheriöllä.

 

AVAUSJAKSO

Vierasjoukkue pääsi hätyyttelemään Ilves-maalia vaarallisesti jo 9. minuutilla. Konkarihyökkääjä Macoumba Kandji hiipi selustaan ja säntäsi syötön saatuaan nopeasti rangaistusalueelle. Kandjin veto tärähti pienen kimmokkeen kautta poikkipuuhun ja siitä yli.

Seuranneesta kulmapotkusta verkot pöllysivät. Tupsukorvat eivät saaneet purettua palloa omalta alueeltaan. Konsta Rasimus keräili irtopallon ja tarjoili sen eteenpäin Borjas Martinille. Espanjalaisen kanuuna pilkun tuntumasta upposi pelaajamassan läpi maaliin ohi virhettä protestoineen Huuhtasen.

Kissapedolta meni ensimmäiset parikymmentä minuuttia lämpenemiseen, kunnes alkoi kunnolla tapahtua. Hyvän hallintavaiheen jälkeen pallo pelattiin oikealta laidalta rangaistusalueelle. Peliväline päätyi taka-alueelle, jossa Stjopin odotteli itsevarmana. Nuorukainen haastoi röyhkeästi maalille ja tykitti pienestä kulmasta pallon maalin kattoon. Kelpo suoritus pelaajalta, jolla oli liigakokemusta vasta yhteensä puolen tunnin verran.

1–1-tilanteessa espoolaiset heräsivät taisteluun mukaan. Javi Hervasilla ja Kandjilla oli mainiot tilaisuudet avata maalihanansa, mutta pallo karkasi aina ohi kehikon. Juuri ennen taukoa oli kuitenkin jälleen Stjopin-show’n vuoro. Huippukauden pelannut Felipe Aspegren voitti kaksinkamppailun ja vapautti ulkosyrjäsyötöllä nuorukaisen yksin läpiajoon. Stjopinin kylmänviileä sijoitus alakulmaan oli komeaa seurattavaa. Aspegrenin kauden kahdeksas maalisyöttö on paras saldo kaikista liigapelaajista.

 

TOINEN JAKSO

Valkopaidat palasivat pukukopista pirteinä. Useita potentiaalisia hyökkäyksiä vyöryi kotijoukkueen boksiin, mutta puolustus kesti. Kapteenina toiminut toppari Tatu Miettunen luuti monet keskitykset väljemmille vesille ja otti johtajan roolia muutenkin.

66. minuutilla oli todella lähellä, että tamperelaiset livahtaisivat kahden maalin johtoon. Eemeli Raittinen harppoi pitkine kinttuineen nopeaan vastaiskuun. Parikymppinen Raittinen koetti omaa ratkaisua rangaistusalueen kaarelta. Vihainen kuti kimposi tolpan kautta maalivahti Markus Uusitalon selkään ja siitä kohti avointa rysää. Uusitalo sai kuitenkin pallon hyppysiinsä maaliviivalta.

Muutama minuutti myöhemmin ketsuppipullon korkki aukesi. Läpimurtokauden pelannut Naatan Skyttä tykitti vapaapotkun yli 20 metristä vastustamattomasti yläkulmaan ja siirsi Ilveksen 3–1-johtoon. Pian tämän jälkeen oli Joona Vetelin vuoro jatkaa maalitehtailua. Sivuvapaapotku leijaili puolustuslinjan taakse ja lopulta suoraan maaliin asti ilman, että kukaan venyisi pallon lentoradan tielle.

Vesa Vasaran miehistö ei päässyt enää peliin mukaan. Kissapeto rankaisi omista paikoistaan ja myös toisessa päässä peli toimi mallikkaasti. Eetu Huuhtanen torjui viimeisetkin espoolaisten rypistelyt. 4–1-tulos tarkoitti Ilveksen ensimmäistä kotivoittoa Hongasta kautta aikain. Yhteensä keltavihreät viimeistelivät molemmissa liigakohtaamisissa kuusi maalia Hongan verkkoon, joka on 35% kaikista espoolaisten päästetyistä.

 

KOUTSIN KOMMENTIT

Päävalmentaja Jarkko Wiss oli tyytyväinen siihen, että jääkiekkotermein mailaa ei puristettu liian tiukasti. Ratinassa nähtiin hieno jalkapalloilta etenkin kotiyleisön kannalta.

Pelaajilla on tapana itse kasata paineet pään sisällä. Tänään sellaisesta ei niin tarvinnut murehtia, kun sarjasijoitus oli jo selvä. Nuoret pelasivat vapautuneesti. Hieno voitto, Wiss kertoo.

Alun ihmettelyn jälkeen päästiin peliin mukaan. Ehkä aluksi kunnioitimme vastustajaa liikaakin. Ottelun edetessä pelasimme omilla vahvuuksillamme.

Ilveksen juniorituotanto on määrällisesti ja laadullisesti Suomen parhaimmistoa. Edustusjoukkue alkaa hyötyä koko seuran laaja-alaisesta osaamisesta. Omia kasvatteja oli avauksessa seitsemän ja koko ottelun aikana kentällä yhdeksän.

Aloituksen keski-ikä oli alle 21 tänään. Se antaa uskoa Ilveksen toimintaan niin edustuksessa, kuin junioreissa. Tällä voitolla on isompi symbolinen merkitys, kuin vain kolme pistettä sarjassa, Wiss alleviivaa.

Maksim Stjopin oli yksi onnistujista kahdella komealla maalillaan.

”Maksilla” on poikkeukselliset ominaisuudet ja hänessä on paljon samaa, kuin Naatan Skytässä. Vihdoinkin Stjopinilla on ollut pidempi onnistunut ja yhtäjaksoinen harjoittelujakso alla. Talvella oli vielä kaikenlaista lastenvaivaa.

Ilveksellä on edessä johtavien pelaajien sukupolven vaihdos, ja tämän illan perusteella suunta pysyy positiivisena.

Nuoret ovat ansainneet vastuunsa. Kauden mittaan moni on näyttänyt kakkosjoukkueessa ja poikamaajoukkueissa, että kehityskäyrä on vahvasti nousussa. Pallollinen pelaaminen on aika hienon näköistä. Nyt onkin sitten pitkä talvi aikaa kehittää etenkin fyysisiä ominaisuuksia.

Pikkuhiljaa syntyy uusia johtajia. Se tulee tekemisen ja työn arvostamisen kautta, Wiss päättää.

 

Ilves-nuorukaisia niin kentällä, kuin katsomossa. Kuva: Jimi Soinila

Stjopin tuulettaa. Kuva: Jimi Soinila

Ilves vs. FC Honka 4 – 1  (2 – 1)

10′ Martin 0–1
27′ Stjopin 1–1
41′ Stjopin 2–1
73′ Skyttä 3–1
78′ Veteli 4–1

Yleisömäärä: 1588

Kokoonpano:

12 Huuhtanen Eetu (mv)
4 Aspegren Felipe
6 Arifi Doni <- 70′
7 Veteli Joona <- 81′
15 Almen Mikael <- 83′
16 Miettunen Tatu (c)
17 Pietola Juho
23 Skyttä Naatan
27 Stjopin Maksim <- 70′
31 Rautiola Miska
96 Missi Mezu <- 46′

1 Hilander Mika (mv)
11 Stenio -> 70′
13 Mensah Baba
14 Siira Tuure -> 70′
18 Raittinen Eemeli -> 46′
21 Laine Janne-Pekka -> 81′
28 Mäntynen Tuure -> 83′

 

Lue myös