Sarjakolmonen FC Inter saapui Tampereelle testaamaan kissapedon valmiuden. Ilveksellä oli puolen tusinaa maalipaikkaa, mutta turkulaiset onnistuivat viimeistelyssä paremmin. Slovenialaishyökkääjä Filip Valencic oli vireessä ja hän vastasi ottelun molemmista maaleista.
AVAUSJAKSO
Pallonhallinnan ja positional playn nimeen vannova espanjalaisvalmentaja José Riveiro asetteli suojattinsa kentälle melko totuttuun muotoon 3-4-3. Inter otti pelivälineen oitis hoiviinsa.
Loistava maalipaikka avautui kuitenkin Ilvekselle jo viidennellä minuutilla. Avauskokoonpanoon nousseelta Tiemoko Fofanalta vedettiin jalat alta rangaistusalueen kulmalla. Viime ottelussa kahdesti maalannut Lauri Ala-Myllymäki tykitti hurjan muulinpotkunsa yläkulmaa kohden. Henrik Moisander torjui pallon ristikkoon.
Läpimurtokauttaan pelaava 18-vuotias Naatan Skyttä oli jälleen näppärällä pelipäällä. Nopeasti tikkaavat jalat loivat tilaa Interin alakertaan. Skyttää myös revittiin ja taklattiin useaan otteeseen, kuitenkin ilman rangaistuspotkutuomiota.
Turkulaisilla oli omat hetkensä, mutta laukaukset ja puskut kaipasivat lisää tarkkuutta. Kauden viidennen liigaottelunsa pelannut Filip Valencic oli sähäkkänä oikealla laidallaan. Iiro Järvisellä ja Mikael Alménilla oli täysi työ pitää slovenialaistaituri kurissa. Parhaimmat hyökkäysaihiot nähtiin kuitenkin vieraspäätyä kohti.
TOINEN JAKSO
Kuten viime ottelussa HIFK:ta vastaan, myös tässä ottelussa Ilveksen niskaan kaadetiin kylmää vettä heti kopista palatessa. Alvaro Muñizin hyvä pitkä läpisyöttö ja Valencic kirmasi topparien välistä läpiajoon. Hieman kovan kosketuksenkin jälkeen Valencic pystyi ujuttamaan pallon maalin taka-alakulmaan, ennen kuin Mika Hilander syöksyi väliin.
Pian tamperelaiset olivat jälleen lähellä maalintekoa, mutta palkinto jäi saamatta. Järvinen ja Jair petasivat vasemman laidan syöttökombinaatioilla Ala-Myllymäelle hyvän vetopaikan. Chippaus kuitenkin kimposi yläriman kautta yli maalin. Hetkeä myöhemmin Järvinen tykitti itse vihaisen vedon, mutta pallo viuhui niukasti ohi.
82. minuutilla Ilveksen taivas synkkeni. Kentälle vaihdettu Timo Furuholm oli pahanteossa ja pyörähti taidokkaasti ympäri keskialueella. Nappisyöttö tavoitti Valencicin jälleen topparien välistä. Viileä sijoitus alakulmaan sinetöi 0–2-lukemat.
KOUTSIN KOMMENTIT
Päävalmentaja Jarkko Wiss näki, että pelin suunta oli molempien käännettävissä etenkin ensimmäisen jakson perusteella.
– Alku oli hyvinkin tasainen. Tarkkaa peliä ja molemmilla oli omat hetkensä. Jos jompi kumpi olisi tehnyt maalin, niin peli olisi lähtenyt jo aiemmin valumaan johtajien suuntaan. Tällä kertaa Inter sai edun, Wiss pohtii.
Sinimustien kliininen viimeistely sai vaakakupin heilahtamaan turkulaisten eduksi.
– Heidän maaleissaan nostimme linjaa ja yritimme kontrolloida vastustajaa, mutta siinä tehtiin pieniä virheitä ja kaveri rankaisi taidolla. Pienestä oli kiinni.
– Oli meilläkin mahdollisuus ottaa peli komentoon. Muun muassa Järvisellä ja Jairilla oli vetopaikat, niistä vain pitäisi napsahtaa taululle merkintä. Ei auta kuin nollata tämä ja onnistua SJK-pelissä paremmin, Wiss päättää.

Naatan ”Naatti” Skyttä oli jälleen vikkelänä. (kuva: Jimi Soinila)
Ilves vs. FC Inter 0 – 2 (0 – 0)
51′ Valencic 0–1
82′ Valencic 0–2
Yleisömäärä: 1480
Kokoonpano:
1 Hilander Mika (c)
3 Tomas Diogo
4 Aspegren Felipe (82′ 31 Rautiola Miska)
5 Tavares Silva Jair
7 Veteli Joona
8 Järvinen Iiro (87′ 19 Mömmö Eetu)
10 Ala-Myllymäki Lauri (69′ 11 Stenio)
15 Almen Mikael
16 Miettunen Tatu (82′ 14 Siira Tuure)
23 Skyttä Naatan
26 Fofana Tiemoko (69′ 96 Gaetan Missi Mezu)
6 Arifi Doni
12 Huuhtanen Eetu