Ilves toivotti sarjakärki HJK:n tervetulleeksi sunnuntai-iltana Ratinassa. Klubi oli omissa paikoissaan kliininen ja karkasi tunnin pelin jälkeen kahden maalin johtoon. Joona Vetelin komea kavennus ei riittänyt, vaan pisteet matkasivat Helsinkiin tiukan ja tapahtumarikkaan kamppailun jälkeen.
ENSIMMÄINEN JAKSO
Ilveksen uusi hyökkääjä Gaetan Missi Mezu oli ensimmäistä kertaa edustusjoukkueen kokoonpanossa. Edellispäivänä kakkosjoukkueen mukana maalin tehnyt ja maalisyötön antanut gabonin maajoukkuemies joutuu sopeutumaan uuteen ympäristöön nopeasti.
Neljä ottelua heinä-elokuussa vyölleen merkkauttanut maalivahti Matias Riikonen palasi tolppien väliin. Riikosen liigadebyytti oli niin ikään HJK:ta vastaan. Poikamaajoukkueiden vakiokasvo osoitti ensimmäisistä minuuteista lähtien, että pallo ei polttele jaloissa. Hyvä pelinavaus ja varmat syötöt puolustuksen kanssa pitivät HJK-hyökkääjät aisoissa.
Kotijoukkue oli selvästi aktiivisempi osapuoli ja hallitsi palloa. HJK oli kuitenkin kliininen ja siirtyi ensimmäisestä paikastaan johtoon 19.minuutilla. Riku Riski keskitti oikealta laidalta Tim Väyryselle, joka näytti pelaavan palloa kädellään. Peli kuitenkin jatkui ja pallo lipui toiseen aaltoon Atomu Tanakalle, joka hiipi taustalta laukomaan pallon reppuun Ilves-pelaajien välistä.
0–1-osuma piristi sinivalkoisia ja pian sai Matias Riikonen todenteolla ahkeroitavaa. Aluksi Roope Riskin terävä kuti lähietäisyydeltä pysähtyi 18-vuotiaan hyppysiin. Seuraavaksi Tim Väyrynen kokeili onneaan maannuoliaisella, mutta Riikosen reaktiotorjunta piti Ilveksen mukana pelissä.
Toisessa päässä Mikael Alménin oivaltava syöttö vapautti Joona Vetelin vetosektorille. Kemiläislähtöisen Vetelin voimakas volley viuhui niukasti takatolpalta ohi. Tupsukorvat ovat kuluvalla kaudella tehneet maalin avausjaksolla vain viisi kertaa ja tälläkin kertaa nälkää jätettiin tauolle.
TOINEN JAKSO
Pukukopista palatessa kissapeto jahtasi tasoitusta raivokkaasti kotiyleisön tukemana. Joona Veteli väläytteli hyvää potkutekniikkaansa, ja ahkerasti wingbackina maalille nousseella Janne Sakselalla oli myös omat hetkensä.
Lähes tunti oli pelikellossa, kun päävalmentaja Jarkko Wiss muutti puolustusvoittoista taktiikkaa avoimemmaksi ja marssitti kentälle uuden hyökkääjähankinnan Gaetan Missi Mezun. 24-vuotias hyökkääjä ei kuitenkaan päässyt vielä kovinkaan suureen valokeilaan, mutta hän pyysi aktiivisesti palloa ja väläytteli hyvää pallotatsia.
Tunnin pelin jälkeen Klubi teki tuhojaan. Aluksi Tim Väyrynen pääsi keskeltä juoksuun Atomu Tanakan syötöstä, mutta veto jäi hieman piippuun. Seuraavassa tilanteessa Väyrynen pääsi pelaamaan vahvuuksillaan, eikä erehtynyt. Luis Carlos Murillon tarkka keskitys tavoitti vapaaksi itsensä tehneen Väyrysen takatolpalta. Matias Riikosella ei ollut saumaa ehtiä puskun tielle ja tilanteeksi vaihtui 0–2.
Jakson puolivälissä nähtiin erittäin ikävä loukkaantuminen. Janne Sakselan oikea nappulakenkä tökkäsi nurmeen pallontavoittelutilanteessa ja nilkka vääntyi ympäri. Häntä hoivailtiin pitkään Ratinan nurmella. Lopulta mies kannettiin paareilla saamaan jatkohoitoa.
Kapteenin nauhaa kantanut Tatu Miettunen piiskasi omiaan takaa-ajoon. Palkinto saatiin 76. minuutilla. Joona Veteli asettui pallon taakse, kun Ilves sai vapaapotkun noin 25 metristä kaukana rangaistusalueen rajalta. Veteli kiskaisi liigauransa avausmaalin voimakkaalla ja kierteisellä sijoituksella yläkulmaan.
Tamperelaisyleisö kannusti omiaan intohimoisesti ja tasoitus roikkui ilmassa. Takaa-ajo kuitenkin hiljentyi minuutti ennen täyttä aikaa, kun komeasti verkkoja juuri heiluttanut Joona Veteli ajettiin suihkuun suoralla punaisella kortilla. Pallo jäi maahan kaatuneen Riku Riskin jalkojen väliin, josta Veteli kuopaisi pelivälinettä vapaaksi. Napit nirhaisivat Riskiä ikävästi pohkeesta ja erotuomari Oskari Hämäläinen puuttui peliin.
Viimeiset minuutit kuluivat rikkonaisissa merkeissä. Helsinkiläiset osasivat venyttää jokaisen mahdollisen pelikatkon mahdollisimman tahmeiksi. Maalinsuulla Hugo Keto sai pienen pomputtelun jälkeen liimattua Lauri Ala-Myllymäen muulinpotkun, eikä lähemmäs enää päästy.
Kolmella pisteellä HJK vankistaa asemaansa sarjakärjessä, Ilves pysyy kuudentena.
KOUTSIN KOMMENTIT
Päävalmentaja Jarkko Wiss näki tänään peliesityksissä positiivisia piirteitä, mutta manaa huonoa pistesaldoa top 5 -joukkueita vastaan.
– Tulimme peliin hyvällä sykkeellä ja liikutimme palloa nopeasti. HJK iski kuitenkin terävämmin linjan taakse. Meiltä puuttui viimeisellä kolmanneksella laatu viimeistelyssä. Kokonaisuutena hyvä peli, mutta meitä ylempänä olevat joukkueet ovat rankaisseet tilaisuuden saatuaan, Wiss harmittelee.
– Esimerkiksi se, että 0–1-tilanteessa pelin tempo rauhoittui ja meillä on sivurajaheitto. Kun katson hetkeksi muualle, niin pallo onkin yhtäkkiä meidän boksissa. Pienet virheet kostautuvat ja niistä on puhuttu monet kerrat. Se tuskastuttaa minua ja varmasti pelaajia, kun olemme lähellä tavoitetta, mutta emme ihan pääse sinne.
Tunteenpalosta tai kotiyleisön tuesta ei voitto jäänyt kiinni.
– Tänään voi sanoa, että tekemisen moraali ja intohimo voittaa olivat hyvällä tasolla. Siitä meidän täytyy pitää kiiinni. Myös kotiyleisö oli hienosti mukana hengessä, Wiss toteaa.

kuva: Katri Mattsson

kuva: Jimi Soinila

Ilves vs. HJK 1 – 2 (0 – 1)
19′ Atomu Tanaka 0–1
63′ Tim Väyrynen 0–2
76′ Joona Veteli 1–2
89′ Joona Veteli ulosajo
Yleisömäärä:
2281
Kokoonpano:
32 Riikonen Matias
2 Saksela Janne (68′ 10 Ala-Myllymäki Lauri)
3 Tomas Diogo
4 Aspegren Felipe (78′ 14 Siira Tuure)
5 Tavares Silva Jair
6 Arifi Doni (58′ 96 Missi Mezu Gaetan)
7 Veteli Joona
15 Almen Mikael
16 Miettunen Tatu (c)
26 Fofana Tiemoko (78′ 18 Raittinen Eemeli)
28 Mäntynen Tuure (58′ 19 Mömmö Eetu)
1 Hilander Mika
31 Rautiola Miska