Raportti: Vajaamiehinen Ilves anasti kolme pistettä




Ilves matkasi tiistai-illaksi TPS:n vieraaksi kauden ensimmäiseen vieraspeliinsä. Yli tunnin vajaamieheisenä rehkineet keltavihreät anastivat ex-tepsiläisen Ilari Mettälän maalilla täyden pistepotin.




Ensimmäinen jakso

Ottelu käynnistyi Ilveksen kannalta epäonnisesti, kun maalivahti Mika Hilander kärsi ensiminuuteista lähtien nivuskivuista ja toppari Tatu Miettunen otti puolen tunnin sisään kaksi heppoista varoitusta ja täten ulosajon.

Vajaamiehisinä kissapeto joutui vetäytymään omalle alueelleen ja karsimaan suurimpia hyökkäyshaluja. Kotijoukkue oli lähellä kuparisen rikkomista, mutta Hilander venyi hyviin torjuntoihin Oskari Jakosen ja Sami Rähmösen laukauksiin.

Avauspuolikkaan paras maalipaikka avautui hienosti pelanneen Tiemoko Fofanan esityöstä Iiro Järviselle, jonka sijoituksen eteen Jere Koponen kuitenkin ehti näppeineen.



Toinen jakso

Molempien joukkueiden avauspelissä oli petrattavaa. TPS ei kyennyt hyödyntämään pallonhallintaansa rangaistusalueen sisälle, eikä toisaalta Ilveksen vastahyökkäyksissä hyökkääjille juuri riittänyt taustatukea.

Ottelussa piti odottaa 68. minuutille asti, kunnes alkoi rytistä. Entiset TPS-hyökkääjät Eero Tamminen ja Ilari Mettälä vaihdettiin kentälle. Heti ensimmäisestä pelitilanteesta kaksikko loihti tamperelaisille avausosuman. Tamminen ehti pystysyöttöön vasemmalta laidalta ennen päätyrajaa ja jatkoi keskustaan Mettälälle, joka tuikkasi pallon ex-seuransa verkkoon ilman yltiöpäisiä tuuletuksia.

Nousijajoukkueen maalinteko-ongelmat näkyivät harvinaisen selvästi, kun kotikentällä miesylivoimallakaan tasoitus ei lopulta ollut edes lähellä. Tamperelaiset jatkavat liigakauden 2018 hengessä ja ryöstävät TPS:ltä täydet kolme pistettä.




Kommentit kentän laidalta

Ilari Mettälä tempaisi ottelun ainokaisen vain parikymmentä sekuntia kentälle tultuaan toisella jaksolla.

Oli varmaan jonkinnäköinen ennätys. Meille on painotettu sitä, että käytössä on viisi vaihtoa. Taktiikka tehdään sitä hyödyntäen. Avauskokoonpanon ulkopuolelle jääminen ei tarkoita, että pelaisi huonosti. Saimme Eeron (Tamminen) kanssa tuplavaihdon kautta onnistumiset heti alkuun. Ihan jees, Mettälä virnistää.

Saatiin aikainen punainen kortti, mutta jatkoimme duunia entiseen malliin ja sitä kautta kolme pistettä. Jokainen jätkä painaa hommia joukkueen eteen.

Päävalmentaja Jarkko Wiss oli tyytyväinen joukkueen kollektiiviseen esitykseen ja löysi onnistuneita yksilöitäkin.

Nurmi oli todella kuiva ja hidas. Olimme kaksinkamppailuissa jäljessä ja kerjäsimme ongelmia. Ulosajon myötä yritettiin vain selvitä tauolle. Pari muutosta ja toinen jakso olikin sitten hyvää tekemistä puolustussuuntaan. Hyvä taistelu ja urhautuminen koko porukalta, Wiss kiittelee.

Baba (Mensah) ja Diogo (Tomás) hoitivat pääpallot. Fofa (Tiemoko Fofana) piti vastustajan topparit rintataskussaan ja vaihtopelaajat tulivat hyvällä jalalla kehiin ja hoitivat tonttinsa sovitusti.



Voittomaali on juuri syntynyt.

TPS vs. Ilves  0 – 1  (0 – 0)


68′ Mettälä 0-1


Kokoonpano:
1 Hilander
15 Almen
16 Miettunen
3 Tomas
4 Aspegren
8 Järvinen -> 67′
14 Siira -> 46′
10 Ala-myllymäki -> 90+3′
5 Jair
2 Saksela -> 67′
26 Fofana -> 82′

19 Mömmö
9 Mettälä <- 67′
20 Tamminen <- 67′
21 Laine <- 90+3′
13 Mensah <- 46′
28 Mäntynen <- 82′
32 Riikonen

Lue myös