Ilves avasi 241 päivän odotuksen jälkeen Veikkausliiga-kautensa. Ratinan stadionilla rajusti uudistunut IFK Mariehamn väläytteli nopeaa hyökkäystoimintaa ja hieman onnekastakin puolustamista. Vierailijat kävivät kahdesti johto-asemassa, mutta lopulta tupsukorvien viimeistely alkoi sujua ja maalihanat aukesivat rytinällä. Vauhdikkaiden vaiheiden jälkeen tulostaululle jäivät 4-3-lukemat.
Ensimmäinen jakso
Ottelun ensihetket aaltoilivat päädystä päätyyn, kunnes Ilves otti kuskin paikan. Ensimmäisen kymmenminuuttisen sisään kotijoukkueella oli kolme hyvää paikkaa avausmaalin iskemiseen. Heikko sihti ja maalivahti Oskari Forsmanin refleksit pitivät kuparisen kuitenkin ehjänä.
Kun itse ei tee, niin kaveri rankaisee. 21. minuutilla IFK lähti vyörymään kolmen miehen hyökkäyslinjalla vauhdilla kohti kotipäätyä. Pallo pelattiin oikeaan laitaan Albion Ademille, joka ajoi rangaistusalueen sisään. Keskityksen tai syötön sijaan hän lähti koettamaan omaa suoraa ratkaisua. Yläkierteinen laukaus yllätti lähimmän puolustajan Diogo Tomásin ja maalivahti Mika Hilanderin uppoamalla takayläkulmaan.
Tuhlailu kuvasti tupsukorvien viimeistelyä. Puolen tunnin pelin jälkeen Tiemoko Fofanalla oli pallonriiston jälkeen tuhannen taalan paikka, mutta pallo viuhui takakulmasta ohi. Jakson lopussa Janne Saksela antoi nappikeskityksen pilkun tuntumassa vapaana odotelleelle Eetu Mömmölle. Veto kuitenkin leijaili jälleen ohi maalin. Hetkeä myöhemmin Forsman koppasi komeasti Iiro Järvisen hätyyttelyt.
Toinen jakso
Pukukopista palattaessa päävalmentaja Jarkko Wiss muutti kolmen kookkaan topparin linjaa hieman hyökkäävämmäksi, mutta hyvistä aihioista huolimatta valmista ei meinannut tulla. Lopulta Lauri Ala-Myllymäki otti joukkueen reppuselkään ja punnersi väkisin tasoituksen. Kolme IFK-puolustajaa oli herhiläisinä ”Lämmin” kimpussa, mutta niin vain hän sai mainion laukauksen aikaiseksi kuljetuksen päätteeksi ja yllätti Forsmanin alakulmasta.
1-1-maalin jälkeen aurinko saapui esiin pilven takaa ja samalla kissapedon pelikin muuttui valoisammaksi. Paine pidettiin väkisin saarelaisten päädyssä, eikä hätää ollut kymmeneen minuuttiin. Sitten kuitenkin kuvainnollisesti taivas pimeni. Kentälle tullut Felipe Aspegren lähti katkomaan linjan taakse pelattua kukkupalloa, mutta nostikin pallon Mika Hilanderin yli kaaressa omaan maaliin.
Kotijoukkue oli jälleen takaa-ajoasemassa, mutta kuittaus tuli nopeasti. Jair kuljetti kohti rangaistusaluetta ja etsi kärsivällisesti syöttötilaa. Kun sellaista ei löytynyt, päätti suomenbrasilialainen kiskaista oman laukauksen. Hurja kanuuna 20 metristä painui aivan yläkulmaan ja samalla monen leuat putosivat maahan. Harvoin vetopaikkoihin hakeutuva Jair sytytti Ilveksen uuteen nousuun.
3-2-osuma syntyi pari minuuttia edellisestä. Grönvittin puolustus syöteltiin riekaleiksi ja Tiemoko Fofana pääsi puskemaan Eero Tammisen hyvästä keskityksestä pallon reppuun. Saarelaiset eivät voineet kuin levitellä käsiään johdon sulettua tappioasemaksi. 80. minuutilla roolit vaihtuivat ja Tamminen pääsi herkuttelemaan Fofanan hyvästä esityöstä. 4-2-lukemat näyttivät jo lopullisilta.
IFK ei ollut vielä lopettanut. Kokenut kettu Akseli Pelvas haki ovelaa roikkua yli Hilanderin osuakseen vain tolppaan. Lisäajalla tuskanhiki nousi vielä kertaalleen tamperelaisyleisön otsalle, kun Joel Karlström laukoi kulman jälkitilanteesta Diogo Tomásin pään kautta kavennuksen. Kahdeksatta maalia ei kuitenkaan nähty tälle illalle, joten pisteet jäivät niukasti kissapedon tassuihin.
Koutsin kommentit
Päätösvihellyksen soitua päävalmentaja Jarkko Wiss valoi henkeä joukkueeseen ja tuuletti vapautuneesti kolmea pistettä.
– Totta kai, olemme odottaneet tätä peliä kauan. Hieno voitto, mutta helpolla se ei tullut. Vaikka avausmaalin merkityksestä on puhuttu paljon, niin taas oltiin yhtäkkiä jahtaamassa peliä takamatkalta. Teimme taktisia muutoksia ja ne toimivat hyvin yhdistettynä voittamisen nälkään, Wiss kertoo helpottuneena.
– Olemme puhuneet vaihtopelaajien roolista paljon. Valmennus on toitottanut, että vaikka joku vaihdetaan aikaisessa vaiheessa kentältä, ei hän ole välttämättä pelannut mitenkään huonosti. Usein reagoimme taktiseen ongelmaan pelaajien ominaisuuksien mukaan, ja tänään vaihtopelaajat tulivat erityisen mahtavasti sisään.
Laukaisutilasto meni 28 – 7 Ilveksen eduksi. Sen valossa keltavihreiden oli syytäkin osua maalipuiden väliin.
– Saimme hurjan määrän maalipaikkoja, vaikka kaikki laukaukset eivät olleetkaan erityisen laadukkaita. Lisäksi voi sanoa, että me teimme tänään kaikki seitsemän maalia. IFK:n osumat tulivat kimmokkeesta, omasta maalista ja jälleen kimmokkeesta. Tehtiin homma vähän kireäksi itsellemme, Wiss virnistää.
– Nyt on viikonloppu aikaa jumpata kehityskohtia parempaan kuntoon. Puolustuslinjalla oli tänään vaikeuksia niin eteenpäin kuin selustaan, Wiss myöntää.
Kuten ”Jallu” lupasi ennen peliä, sai yleisö tänään tunnetta ja viihdykettä.
– No ainakin riitti tapahtumia. Kyllähän sen huomasi, että oli kauden ensimmäinen peli kyseessä. Lisäksi Ratinan luxustason nurmi mahdollistaa aika hyvän hyökkäyspelaamisen. Siinä ei paljon virhepomppuja tule. Jos vain on kenkä ja askel kohdallaan, niin tämä on hieno paikka pelata.

Jair oli mies paikallaan turvajärjestelyiden verhoamalla Ratinan stadionilla. (kuva: Jimi Soinila)

Ilves vs. IFK Mariehamn 4 – 3 (0 – 1)
21′ Albion Ademi 0-1
51′ Lauri Ala-Myllymäki 1-1
62′ oma maali 1-2
64′ Jair 2-2
66′ Tiemoko Fofana 3-2
80′ Eero Tamminen 4-2
91′ Joel Karlström 4-3
Yleisömäärä:
2063
Kokoonpano:
26 Fofana Tiemoko
19 Mömmö Eetu (63′ 20 Tamminen Eero)
13 Mensah Baba (46′ 4 Aspegren Felipe)
16 Miettunen Tatu
3 Tomas Diogo
2 Saksela Janne
5 Jair
10 Ala-Myllymäki Lauri (76′ 28 Mäntynen Tuure)
14 Siira Tuure (76′ 30 Moussa Yusif)
8 Järvinen Iiro (87′ 18 Raittinen Eemeli)
1 Hilander Mika
15 Almen Mikael
32 Riikonen Matias