
Jalkapallokauden ensimmäinen mitalihuipennus koettiin lauantaina Maarianhaminassa, kun IFK Mariehamn ja Ilves taistelivat Suomen Cupin mestaruudesta. Kauniissa kesäsäässä pelattua finaalia oli katsomassa lähes 4000 jalkapalloilun ystävää ja he saivatkin nauttia hyvästä ja jännittävästä ottelusta.
Ensimmäinen jakso
Ilves aloitti heti vauhdikkaasti ja saikin pidettyä pallon ensimmäisen viisi minuuttia isäntien kenttäpuoliskolla. Pian tämän jälkeen saivat isännät otteen pelistä ja saivat luotua ensimmäisen vaarallisen maalintekotilanteen. Kulmapotkun jälkitilanteessa maalivahti Mika Hilander joutui venymään ensimmäiseen kunnon torjuntaansa Robin Sidin vedon tielle. Hetkeä myöhemmin Keaton Isaksson pyssytti tarkan kaukolaukauksen Hilanderin käsien kautta kulmaksi.
Isäntienkin painostus kesti viitisen minuuttia, jonka jälkeen peli tasaantui hallinnan osalta. Vartin pelin kohdalla pääsi brassitaituri Jair laukomaan, mutta pallo meni isäntien puolustuksen jaloista kulmaksi. Matias Ojalan antamaan keskitykseen nousi korkeimmalle Baba Mensah, tällä kertaa ylärima pelasti IFK:n takaiskulta. Toisessa päädyssä Grönvitt sai hyvästä paikasta vapaapotkun. Ainoastaan Hilanderin loistava reagointi puskuyritykseen piti Ilves-maalin puhtaana.
Keltavihreiden alakerran hölmöillessä avautui aivan vapaa paikka isäntien Aristote Mbomalle, joka kuitenkin onnistui laukomaan pallon ohi tyhjän maalin. Mbomalle avautui lähes heti uudestaan maalipaikka, ja hetken näyttikin pallon menevän tamperelaisten verkkoon, mutta takatolppa päätti pitää tilanteen vielä maalittomana.
Ilveksen puolustus oli todella kovassa pyörityksessä useita minuutteja, mutta isännät eivät saaneet lukuisista hyvistä paikoistaan maalia tehtyä. Ottelun ensimmäinen keltainen kortti nähtiin 28. minuutilla, kun isäntien Robin Buwalda joutui käsin estämään Tiemoko Fofanan etenimisen.
Ilves siirtyi 1-0-johtoon 33. minuutilla. Oikean laidan kautta lähtenyt hyökkäys tavoitti hieman yllättäenkin Matias Ojalan taka-alueelta. Taistelutahtoa huokuva liigajyrä ei ole yli 80 sarjapelissä vielä onnistunut maalinteossa, mutta nyt nähtiin tarkka sivallus etukulmaan ohi veräjänvartija Oskari Forsmanin.
42.minuutilla oli IFK erittäin lähellä tasoittaa ottelun, kun ruotsalaishyökkääjä Hampus Lönn pääsi puskemaan vapaasti Aapo Mäenpään keskityksestä. Pallo kuitenkin meni jälleen yli maalin.
Ilves sai 44. minuutilla vapaapotkun yläalueella, jonka Ojala keskitti korkeana takatolpalle. Laajalla säteellä häärinyt Mensah oli jälleen ilmatilan herrana ja puski pallon keskustaan. Valkopaidat eivät saaneet räpiköityä palloa väljemmille vesille, joten Mensahin virkaveli Tatu Miettunen otti roolia. Nuori toppari kävi tuikkaamassa pallon vitosen alueen sisältä verkon perukoille. Kyseessä oli tahtomaali, joka varmasti loi hyvää henkeä tauolle pukukoppiin.

Toinen jakso
Ilves tuli hyvällä itseluottamuksella kentälle. Laitoja hyödynnettiin jälleen hyökkäysten rakentelussa, sillä keskusta oli saarelaisten toimesta tilkitty tiiviiksi. David Addyn ripeät seinäsyötöt vapauttivat vasemmalta kaistalta Ilari Mettälän puolittaiseen läpiajoon, mutta laukaus suuntautui sivuverkkoon. Myös IFK oli lähellä maalintekoa, mutta Robin Sidin pusku ei kuitenkaan osunut tolppien väliin.
IFK suoritti ensimmäisen vaihtonsa 59. minuutilla, kun Simon Silverholt juoksi Keaton Isakssonin tilalle. Tämä ei kuitenkaan tuonut toivottua tulosta, vaan Ilves pystyi pitämään palloa hallussaan ja luomaan tilanteita isäntien maalille. Mettälä ja Fofana olivat alati kärkkäinä ja aiheuttivat alimmalle linjalle harmaita hiuksia.
Peter Lundbergin miehistö ei saanut kotiyleisönkään edessä todellista kirivaihdetta päälle, vaikka yksittäisiä välähdyksiä nähtiinkin. Keskikentän kapellimestari Robbie Crawford lähetti kierteisen vasemman jalan kaukovedon kohti takakulmaa, mutta hyvin sijoittuneella Hilanderilla oli verrattain helppo työ työntää pallo pois tolpan juuresta.
Saarelaiset suorittivat toisen vaihtonsa 67. minuutilla, kun Riku Sjöroos siirtyi Lönnin tilalle. Ilveksen ensimmäinen nähtiin 70. minuutilla, kun Emile Paul Tendeng juoksi Fofanan tilalle. Seitsemän minuuttia myöhemmin Iiro Järvinen sijoitettiin Daouda Moussa Yusifin paikalle. Ottelun lopussa yksi mielenkiintoisimmista taktisista muutoksista oli IFK-kapteeni ja -ikoni Daniel Sjölundin siirtäminen keskikentältä toppariksi.
Keskikentällä Jair teki tärkeää työtä box-to-box-tyyppisenä pelin rytmittäjänä. Kokonaisuudessaan toinen puoliaika oli ensimmäistä seesteisempi ja kontrolloidumpi, mutta tilanteita riitti yhä molemmissa päädyissä. Keskikentän maestro Lauri Ala-Myllymäki päätti kokeilla hyvien syöttöjensä lomaan terävää kaukolaukaustakin, mutta Forsman ei ollut yllätettävissä.
84. minuutilla yleisö haukkoi henkeään. Aapo Mäenpää liippasi tarkan keskityksen taka-alueelle, jonne toppari Rick Ketting oli hiipinyt. Hollantilaisen pusku osui tolppaan ja kimposi siitä maaliviivaa nuollen Mbomalle, jonka jatkoyritys jäi kuitenkin maaliverkon väärälle puolelle. Tämän lähemmäs tasoitusta IFK ei päässyt. Keltavihreä puolustuslinja kapteeni Hilanderin johdolla piti pintansa.
Ottelun todellinen etsikkoaika nähtiin ensimmäisten 45 minuutin aikana. Kun maarianhaminalaiset eivät onnistuneet omista paikoistaan, kävi kissapeto rankaisemassa ja haki pokaalin kotiin 29 vuoden odotuksen jälkeen. Ilves on voittanut Suomen Cupin vuosina 1979, 1990 ja nyt 2019.
Suomen Cupin voiton myötä Ilves ansaitsi kultamitalien lisäksi 50 000 euron palkintorahan sekä paikan ensi vuoden Eurooppa-liigan karsintaotteluihin. Ilves-kannattajat olivat hienosti joukkueensa tukena koko cup-taipaleen ajan. Yhdeksän ottelua, joista yksi alkulohkon tasapeli ja loput voittoja, eivät jättäneet mestarista epäselvyyttä. Ennen ottelua nähty komea tifo sen jo arvasi: Wissiin Eurooppaan!

Koutsin kommentit
Ilveksen monivuotinen päävalmentaja Jarkko Wiss oli loppuvihellyksen jälkeen raukena tyytyväisyydestä, mutta osallistui myös itse villisti voitonjuhliin.
– Olo on helpottunut. Johto-osumiemme jälkeen peli pysyi hyvin kontrollissamme, vaikka yksi läheltä piti -tilanne IFK:lla olikin. Emme hävinneet kertaakaan Cupin otteluissa. Meillä on todellakin joukkue isolla J:llä. Iso sydän, iso joukkue, Wiss korostaa.
– Euroopan kentät oli laitettu tavoitteeksi, ja nyt pääsemme sinne ainakin cupin kautta. Liigassa jatkamme täysillä ja katsomme, mitä pelit tuovat tullessaan. On hienoa, että olen saanut olla mukana tamperelaisen futiksen menestyksessä.





IFK Mariehamn vs. Ilves 0 – 2 (0 – 2)
33min Matias Ojala 0-1
44min Tatu Miettunen 0-2
Ottelun paras pelaaja: Jair
Äänestä omasta mielestäsi ottelun parasta pelaajaa Ilves-appissa ja voit voittaa tuotepalkintoja!
Ilveksen kokoonpano:
1 Hilander Mika
60 Addy David
16 Miettunen Tatu
13 Mensah Baba
4 Aspegren Felipe
9 Mettälä Ilari
6 Ojala Matias <- 87min
10 Ala-Myllymäki Lauri
5 Jair
30 Yusif <- 77min
26 Fofana Tiemoko <- 70min
7 Afum Samuel
14 Siira Tuure
25 Tendeng Emile Paul -> 70min
8 Järvinen Iiro -> 77min
22 Kazi Tariq
3 Tomas Diogo -> 87min
12 Luukkanen Johannes