Ilves osoitti ryhdikästä taistelutahtoa ja juoksutti sarjakärki FC Interiä mielin määrin. 90 minuutin ajan turkulaiset onnistuivat pitämään pelin maalittomana, mutta kissapedon painostus palkitsi kotiyleisön lisäajalla. Tiemoko Fofana kävi tuikkaamassa Lauri Ala-myllymäen vapaapotkusta tulleen paluupallon verkon sisään.
Ensimmäinen puoliaika
Ilveksen aloituskokoonpanossa ei ollut yhtään puhdasta kärkipelaajaa, mutta taktiikka oli silti melko hyökkäysvoittoinen, eikä poteroihin jääty makaamaan. FC Interin päävalmentaja Jose Riveiro noudatti totuttua linjaa ja käskytti kentälle tuhoisaa jälkeä tehneen hyökkäystrion Mika Ojala (6 maalia, 8 syöttöä), Timo Furuholm (10+4) ja Filip Valencic (15+5).
Ottelun avausjakso oli lähes yksinomaan kotijoukkueen hallintaa. Laukaukset maalia kohden menivät 8-1 Ilveksen eduksi. Keltavihreät vyöryttivät lukuisia hyviä hyökkäyksiä kohti Interin päätyä. Paineistetut puolustajat joutuivat rikkomaan ja Ilvekselle aukesi kolme lähes identtistä vapaapotkupaikkaa.
18. minuutilla Yusif kiskaistiin nurin rangaistusalueen kaarella. Vaparispesialisti Lauri Ala-Myllymäki tykitti tutun muulinpotkunsa. Maalivahti Henrik Moisander ei saanut keskelle suuntautunutta palloa liimattua. Ylös noussut toppari Baba Mensah pääsi kiskaisemaan vastapalloon. Pallo viuhui kuitenkin yli maalin.
Hetkeä myöhemmin boksia kohden juossut Eero Tamminen lanattiin matalaksi. Muutenkin kovia kokenut Tamminen joutui hampurilaisen pihviksi, kun puolustajat Miro Tenho ja Niko Markkula taklasivat häntä molemmista kyljistä. Ala-Myllymäki asettui jälleen pallon taakse. Kierteinen laukaus ylitti muurin ja näytti jo painuvan etuyläkulmaan, mutta ylärima pelasti Interin.
Kolmas kerta toden sanoo, väitetään. Niin ei kuitenkaan käynyt tamperelaisten toivomalla tavalla. Ala-Myllymäki sai jälleen testata vetotekniikkaansa lähietäisyydeltä, tällä kertaa itse hankkimastaan vapaapotkusta. Kova kuti poltteli Moisanderin näpeissä ja pallo putosi vitosen viivalle. Irtopalloon iskenyt Jair ei saanut hyödynnettyä tilannetta, sillä Moisanderin onnistui syöksyä ajoissa hätiin.
Juuri ennen taukovihellystä haukottiin jälleen henkeä. Iiro Järvisen sähäkät jalat kävivät kuin ompelukone. Järvinen nousi vauhdilla oikeaa laitaa pitkin ja antoi mainion keskityksen takatolpalle. Viime kaudella Interiä edustaneella Tammisella oli hetken aikaa tyhjä maali edessään, mutta oikean jalan puttaus kilpistyi viime tingassa eteen hypänneeseen Juuso Hämäläiseen.
Toinen puoliaika
Avausjaksolla Ilves sai jatkuvasti luotua ylivoimia kentän eri alueille, mutta pukukopista palannut turkulaismiehistö petrasi toiselle jaksolle. Sinimustien prässipeli alkoi tuottaa tulosta ja pallonhallinta kääntyi tasapuolisemmaksi.
Samalla syysnurmelle ominaiset liukutaklaukset viuhuivat puolin ja toisin. Keskialueen herruudesta käytiin kirjaimellisesti kovaa painia. Kovat panokset näkyivät otteissa. Yleisö sai nauttia vauhdikkaasta ja periksiantamattomasta pelistä tunnelmallisen Tammelan iltavaloissa.
Ottelun loppua kohden kävi selväksi, että turkulaisille tasapelikin on siedettävä tulos. Peli muuttui entistä rikkonaisemmaksi ja sinimustat vetäytyivät varjelemaan omaa aluettaan. Voittoa kieli vyön alla jahdannut Ilves avasi muotoaan ja otti riskejä rangaistusalueelle murtautuakseen.
75. minuutilla kentälle vaihdettu Tiemoko Fofana toi juoksuvoimaa yläalueelle. 19-vuotias hyökkääjä oli samantien lähellä maalintekoa, kun hän kirmasi oikealta laidalta boksiin ja lähetti tarkan maanuoliaisen kohti taka-alakulmaa. Moisanderin käsi heilahti kuitenkin viime hetkellä pelivälineen tielle.
Turkulaisten pitkään jatkunut onni oli kuin olikin tulossa päätökseen. Täysi peliaika umpeutui, kun Ala-Myllymäelle tarjottiin neljättä kertaa mainio tontti vapaapotkun antamiseen. Tulinen laukaus tuotti jälleen vaikeuksia Moisanderille, joka ei edelleenkään saanut nyrkkeiltyä palloa väljemmille vesille saati liimattua palloa syliinsä. Kärppänä paikalla oli Fofana, joka tuikkasi pelivälineen rysään päällään.
Tammelan yleisö repesi vapautuneeseen riemuun. 1-0-lukemien myötä sarjataulukon yläpää tasoittuu ja mestaruustaisto jatkuu kuumeisena.
Koutsin kommentit
Ilves pesi kunniakkaasti kasvonsa viikon takaisesta tappiomatsista, joka käynnisti Mestaruussarjan karvaasti.
– Olen todella iloinen siitä, miten pelaajat reagoivat viikolla harjoittelemiseen ja tekemiseen. Paransimme tänään viimeisimmästä Honka-pelistä huimasti, Wiss toteaa alkajaisiksi.
Wiss yhtyi kollegansa Jose Riveiron ajatuksiin siitä, että pelin loppua kohden Ilveksen dominointi hieman hellitti.
– Ensimmäinen jakso oli mielestäni yksi ylivoimaisimpia esityksiä meiltä. Kaksi maalivahdin haamutorjuntaa piti Interin mukana pelissä.
– Toinen jakso oli tasaisempi. Se oli vain pompusta kiinni, kumpi vie pisteet. Vaihdoimme systeemiä ja pelaajat hoitivat tehtävänsä mainiosti, Wiss kiittelee.
Kolme pistettä pitävät mestaruushaaveet vahvasti elossa. Kollektiivinen tasonnosto ja taistelutahto palkittiin.
– Halusimme suoraviivaisia juoksuja linjan taakse ja ne pelaajat palloon kiinni, kellä se taito on. Olen todella tyytyväinen, tämä oli varmaan yksi parhaimmista matseista koko kaudella.

Nollapeli ja kotivoitto maistuvat pitkästä aikaa.

Ilves vs. FC Inter 1 – 0 (0 – 0)
91′ Fofana 1-0
Yleisömäärä: 3679
IS-tähdet:
*** Ala-Myllymäki
** Aspegren
* Tenho
Äänestä omasta mielestäsi ottelun parasta pelaaja Ilves-Appissa ja voit voittaa tuotepalkintoja!
Kokoonpano:
1 Hilander Mika (c) (mv)
4 Aspegren Felipe
13 Mensah Baba
16 Miettunen Tatu
6 Ojala Matias
8 Järvinen Iiro <- 75′
30 Yusif <- 86′
5 Jair
10 Ala-Myllymäki Lauri
20 Tamminen Eero <- 68′
23 Skyttä Naatan
11 Haman Jacques
26 Fofana Tiemoko -> 75′
9 Mettälä Ilari -> 68′
14 Siira Tuure
3 Tomas Diogo -> 86′
60 Addy David
12 Luukkanen Johannes (mv)