
Ilves ja KuPS ovat vuoronperään pitäneet toisiaan tappioputkessa. Tällä kertaa kuopiolaiset käänsivät edun puolelleen, kun Issa Thiaw ja Ats Purje puskivat maalit mieheen.
Ensimmäinen puoliaika
Kymmenen täysosuman mies Lauri Ala-Myllymäki pääsi jo ensimmäisen minuutin jälkeen kokeilemaan onneaan vakiopaikaltaan. Rangaistusalueen kaaren edustalta annettu vapaapotku otti kimmokkeen muurista ja oli pomppia maaliin, kunnes maalivahti Otso Virtanen torjui pallon yli päätyviivasta.
Ilves aloitti ottelun vierailijoita terävämmin. Ensimmäiseen varttiin KuPS ei päässyt hallitusti ylös omalta kenttäpuoliskoltaan. Tupsukorvien pallonhallinta ei kuitenkaan konkretisoitunut hyökkäyksiin maalinedustalle asti. Märällä nopealla nurmella huolellisuus syötöissä korostui.
Laitahyökkääjät Eero Tamminen ja Ilari Mettälä tekivät repiviä juoksuja kuopiolaisten selustaan. Kauden avausmaaliaan jahdannut Tamminen ajoi vasemmalta laidalta sisään ja lähetti lupaavan oloisen kudin kohti maalia, mutta lentoradan tielle ajautunut Tiemoko Fofana blokkasi yrityksen.
Avausjakson edetessä mustapaidat pääsivät peliin paremmin mukaan. Kapteeni Mika Hilander kuitenkin hallitsi rangaistusaluetta luottotoppareidensa avustuksella. Kärjessä viillettänyttä Fofanaa tavoiteltiin suoraviivaisilla vastaiskuilla.
Puolen tunnin pelin jälkeen tempo laski merkittävästi ja tunnelma Tammelassa yli 4500 silmäparin edessä oli odottava. Hyvän poikittaissyötön myötä Ala-Myllymäki oli lähellä rikkoa kuparisen juuri ennen taukovihellystä, mutta kuopiolaiset ehtivät vedon tielle.
Toinen puoliaika

Joukkueet palasivat tauolta latautuneina. Tempo kasvoi ja kaksinkamppailut kovenivat. Voimakkaat savolaiset alkoivat ottaa yliotetta. Keskialueen vapaapotkut yleistyivät ja 54. minuutilla sellainen koitui Ilveksen kohtaloksi.
Vierasjoukkue sai vapaapotkun sivurajan tuntumasta. Petteri Pennanen kiskaisi kaaripallon pilkun ja vitosen viivan välimaastoon. Toppari Tatu Miettusen kaatuessa ratkaisevalla hetkellä pääsi ex-ilvesläinen Issa Thiaw rankaisemaan vanhaa seuraansa. Vapaaksi jäänyt senegalilainen puski illan avausmaalin.
Päävalmentaja Jarkko Wiss antoi hyökkäysvastuuta vaihdosta sisään tulleelle Jacques Hamanille. Heinäkuussa joukkueeseen liittynyt kamerunilainen aiheuttikin muutamaan otteeseen puolustukselle harmaita hiuksia hakeutumalla hyviin paikkoihin, mutta ruuti oli märkää.
Kissapeto oli todella lähellä tasoitusta 67. minuutilla. Jair antoi kierteisen kulmapotkun oikealta puolelta. Pallo pomppi vitosen alueella odotelleelle Miettuselle, jolla oli hetken aikaa tyhjä maali edessään. Nopeasti avautunut tilanne päättyi kuitenkin puskupallon kolahtamiseen pystypuuhun.
Hetkeä myöhemmin toisessa päässä nähtiin ottelun käytännössä ratkaissut 0-2-maali. Ilmari Niskanen irtautui miesvartioinnista ja kirmasi oikeaa laitaa pitkin päätyviivalle. Korkea keskitys tavoitti maalinedustalta Ats Purjeen, jolla oli helppo työ nyökätä pallo ohi Hilanderin.
Vielä muutama minuutti ennen täyttä aikaa Fofanalla oli mahdollisuus kavennukseen. Mettälän vasemman jalan keskitys leijasi Virtasen nenän eteen. Norsunluurannikkolaishyökkääjä viihdytti Tammelan yleisöä syöksypuskulla, mutta niin vain Virtanen ennätti näppeineen väliin.
KuPS on viimeksi voittanut Tammelassa vuonna 1994, joten tilastopeikkoja rikottiin jälleen. Ilveksen vuoden ensimmäisen kotitappion myötä keltavihreiden sarjasijoitus on nyt toinen. FC Inter nousi kärkeen paremman maalieron turvin.
Koutsin kommentit
Päävalmentaja Wiss harmittelee, miten kamppailu kääntyi lopulta vierailijoiden eduksi omien virheiden ja vastustajan keskikentän hallinnan myötä.
– Ensimmäinen jakso oli tarkkaa pelaamista. Molemmat joukkueet yrittivät ottaa toisiltaan vahvuuksia pois, eikä tilanteita ollut paljoa. Erikoistilannemaali oli meiltä huonosti puolustettu, mutta toisaalta heiltä hyvät yksilösuoritukset. Se muutti pelin kuvaa, Wiss harmittelee.
– Tappio-osuman jälkeen tuli esille se, että emme olleet terävimmillämme. Ville Saxman ja Issa Thiaw aika hyvin dominoivat kakkospallojen alueita. Sen jälkeen meillä ei ollut tavallaan enää mitään hävittävää.
Takaa-ajo ei tuottanut tulosta, vaikka kotijoukkueella oli riittävästi tilaisuuksia kuparisen rikkomiseen. Aiemmin monta kertaa nähty sisukkuus tappioasemasta nousemiseen jäi tänään puuttumaan.
– Emme pelanneet hyvin. En ole tyytyväinen jalkatyön ripeyteen tai reagoimiseen tilanteenvaihtoihin lähdettäessä. Jos jotain pitää jossitella, niin 0-1-asemassa Miettunen puski sisätolppaan. Siitä olisi voinut tulla mukava loppuhuipennus, mutta totta kai parempi joukkue tekee maalit, Wiss antaa tunnustusta vastustajalle.


Ilves vs. KuPS 0 – 2 (0 – 0)
54′ Thiaw 0-1
71′ Purje 0-2
Yleisömäärä: 4509
IS-tähdet:
*** Saxman
** Manga
* Fofana
Äänestä omasta mielestäsi ottelun parasta pelaaja Ilves-Appissa ja voit voittaa tuotepalkintoja!
Kokoonpano:
1 Hilander Mika
6 Ojala Matias <- 72′
13 Mensah Baba
16 Miettunen Tatu
4 Aspegren Felipe
9 Mettälä Ilari
14 Siira Tuure <- 46′
10 Ala-Myllymäki Lauri
5 Jair
20 Tamminen Eero <- 60′
26 Fofana Tiemoko
11 Haman Jacques -> 60′
23 Skyttä Naatan
25 Tendeng Emile Paul
30 Moussa Yusif -> 46′
8 Järvinen Iiro
3 Tomas Diogo -> 72′
12 Luukkanen Johannes