Raportti: Ilves selvisi vaikeuksien kautta voittoon ja palasi sarjakärkeen

IFK Mariehamn ja Ilves taistelivat pisteistä hampaat irvessä. Kaksinkamppailut ja huolellinen viimeistely korostuivat. Lopulta Ilari Mettälä laukoi ottelun ainokaisen ja Mika Hilander piti maalinsa puhtaana torjuen myös rangaistuspotkun.

Ensimmäinen puoliaika

Verrattuna aiempaan otteluunsa, Ilves vaihtoi puolet kenttäpelaajista avauskokoonpanon osalta. Esimerkiksi oikea pakki Janne Saksela teki tänään debyyttinsä Ilveksen aloittavassa kentällisessä. Valitettavasti hän joutui jättämään ottelun kesken polvivamman takia.

Päävalmentaja Jarkko Wiss painotti ennen ottelua terävyyttä ja keskittymistä alkuvihellyksestä asti. Vastustaja on liian usein päässyt varhaiseen johtoasemaan, jota tupsukorvat ovat joutuneet juoksemaan kiinni kieli vyön alla.

Takaisku oli kuitenkin jälleen lähellä. Vain minuutti oli ehtinyt kulua pelikellossa, kun Aristote Mboma ajoi nuoruuden innolla vasemmalta laidalta rangaistusalueelle. Raamikas toppari Diogo Tomás ei aivan pysynyt vauhdissa mukana, ja pelaajien juoksulinjat osuivat yhteen pallonriistoa yrittäessä. Mboman kaatumisesta tuomittiin rangaistuspotku.

Pääkaupunkiseudulla jalkapallo-oppinsa ammentanut Keaton Isaksson asettui laukomaan ja kotiyleisö mylvi innoissaan. Ilveksen pelastavana enkelinä oli kuitenkin kapteeni Mika Hilander, joka venytti sormensa pallon tielle aivan tolpan juuresta.

Vierailijat eivät päässeet ulos myllytyksestä. Loppukesän sateissa ryvettyneen WHA-kentän nurmi petti jalkojen alla ja monta kertaa pelaajat liukastelivat suunnanmuutoksissa. Maarianhaminalaiset iskivät virheisiin kiinni ja pääsivät kertaalleen kolisuttamaan maalikehikoitakin. Korkeimpana kulmapotkuun nousseen hollantilaistoppari Rick Kettingin pusku oli lähellä sujahtaa yläkulmaan.

Hieman ennen taukovihellystä Hilander katkaisi keskityksen nyrkillään. Pallo ajautui suoraan Lassi Järvenpäälle. Laitapuolustaja haki nopeaa suoraa ratkaisua, mutta pallo heilutti sivuverkkoja väärältä puolelta tolppaa.

Toinen puoliaika

Ilves punoi tauolla juoniaan ja teki kaivatun ryhtiliikkeen. Toinen jakso ehti vanheta vain minuutin, kun rysä pullistui maalivahti Oskari Forsmanin selän takana. Kaksinkamppailujen tiedettiin näyttelevän ratkaisevaa roolia ja niin kävi myös avausmaalin kanssa.

Toppari Baba Mensahin lähettämä pitkä purkupallo keskialueelle tavoitti Tiemoko Fofanan. 19-vuotias norsunluurannikkolainen ei antanut tippaakaan periksi kolmen valkopaitaisen puristuksessa, vaan jätti jopa meritoituneen Daniel Sjölundin taakseen ihmettelemään. Voimakastahtoinen Fofana karkasi kasvokkain Forsmanin kanssa ja tarjoili pallon vierellään juosseelle Ilari Mettälälle, jolla oli helppo työ laukoa 1-0-osuma tyhjiin.

Hetkeä myöhemmin testattiin Hilanderin refleksejä. Mboma pyörähti vapaaksi ja antoi pystysyötön linjan taakse Hampus Lönnille. Ruotsalainen joutui sähäkän spurttinsa päätteeksi laukomaan melko pienestä kulmasta. Hilander liukui hienosti vastaan ja piti maalinsa puhtaana.

Toisessa päässä tupsukorvatkin loivat maalipaikkoja. Kymppipaitaa kantava Lauri Ala-Myllymäki kiskaisi tavaramerkikseen muodostuneen yläkierteisen ja vauhdikkaan kaukovedon alakulmaa kohden. Forsman sai kuitenkin venytettyä molemmat kätensä liukkaan pallon tielle.

Ottelun loppu oli lähinnä Ilveksen selviytymistaistelua. ”Grönvitt” loi painetta maalille, mutta joutui pettymään kerta toisensa jälkeen. Lopulta pallo saatiin yli maaliviivan, tosin ainoastaan Mboman räikeän käsivirheen takia. Lentopallotyylinen smash-lyönti palkittiin keltaisella kortilla maalijuhlien sijaan.

Muutama minutti ennen täyttä aikaa maarianhaminalaiset juoksivat puolustuslinjat rikki. Robin Sid vapautti Mboman nopeaan läpiajoon, mutta kongolais-suomalainen ei onnistunut vieläkään viimeistelyssään. Hurjassa vireessä oleva Hilander otti jalkatorjunnan ja piti joukkueensa pystyssä loppuun asti.

Tyyli ei ollut tänään kauneimmasta päästä. Joka tapauksessa yksikin maali ratkaisee. Voiton myötä tamperelaiset nousevat Veikkausliigan kärkisijalle kolmen pisteen erolla FC Interiin.

Koutsin kommentit

Päävalmentaja Jarkko Wiss ei tietenkään ollut tyytyväinen siihen, että takaiskuosuma ensiminuuteilla oli jälleen erittäin lähellä. Pelistä löytyi kuitenkin paljon hyvää ja Mika Hilander ansaitsee kiitoksen.

Aloitimme rankkarista huolimatta mielestäni ihan hyvin. Olimme pelin ytimessä heti ja maalivahti antoi mahdollisuuden pelata voitosta. Ensimmäisellä jaksolla otimme liikaa kosketuksia keskialueella ja haltuunotot alakerrassa olivat huonoja. Maarianhamina pääsi kontraamaan, Wiss kertaa.

Ottelun teema oli tänään kaukana näyttävästä lyhytsyöttöpelistä, mutta sitä Wiss ei jää harmittelemaan.

En sanoisi, että olisimme pelanneet huonosti. Ei tällaisella kentällä vain pysty pelaamaan niin sanottua kaunista futista. Tyylin täytyy olla suoraviivaista. Totta kai joitakin yksittäisiä tilanteita voisi pelata paremmin, mutta olimme tänään voittava joukkue.

Prässi toimi ja kaikki hoitivat oman tonttinsa. Ajatuksena oli luoda mahdollisimman paljon juoksutilaa selustaan. Meidän hyökkääjämme ja heidän topparinsa kaksi vastaan kaksi -tilanteissa. Sieltähän se maalikin tuli. Saimme pidettyä nollapelin ja sitä kautta täydet kolme pistettä, Wiss kertoo tyytyväisenä.

Wiss tietää suojateistaan löytyvän osaamista laajalta rintamalta. Kauden rasitus alkaa tuntua ja kierrätystä kokoonpanoon voi olla luvassa jatkossakin.

Tämä oli esimakua syksyn taistelupeleistä. Kostealla ja pehmeällä kentällä korostuu taistelu ja voitonhalu. Samalla he, jotka eivät pelaa, pitävät huolta pelikunnosta. Kun kutsu käy, pitää olla valmis astumaan esiin, Wiss paaluttaa.

Hyvänä esimerkkinä tänään Matias Ojala. Hän ei ollut viime pelissä ollenkaan kokoonpanossa. Tänään hän oli avauksessa ja joutui pelaamaan kahta erilaista roolia. Silti Matias hoiti homman esimerkillisesti. Joukkuepelaajia juuri tarvitsemme.

Hilander piti joukkuettaan pystyssä

IFK M vs. Ilves 0 – 1 (0 – 0)

46′ Mettälä 0-1

Äänestä ottelun parasta pelaaja Ilves-appissa ja voit voittaa tuotepalkintoja!

Kokoonpano:

1 Hilander Mika
4 Aspegren Felipe
3 Tomas Diogo
13 Mensah Baba
2 Saksela Janne <- 65′
6 Ojala Matias
5 Jair
10 Ala-Myllymäki Lauri <- 85′
14 Siira Tuure
9 Mettälä Ilari
26 Fofana Tiemoko <- 75′

11 Haman Jacques -> 75′
20 Tamminen Eero
23 Skyttä Naatan
30 Moussa Yusif
8 Järvinen Iiro -> 65′
16 Miettunen Tatu -> 85′
12 Luukkanen Johannes

Lue myös