
Kissapeto haki Vaasasta kolme pistettä Tatu Miettusen ja Lauri Ala-Myllymäen maaleilla. VPS pisti ottelun tiukille, mutta sarjakärkeen noussut Ilves oli juuri tarvittavan verran parempi tänään.
Ensimmäinen puoliaika
Aurinkoisella Vaasan stadionilla paikallinen Palloseura lähti jahtaamaan ensimmäistä kotivoittoaan lähes vuoden tauon jälkeen. Ensiminuutit kuluivat VPS:lle tyypilliseen tapaan; joukkue hallitsi palloa, muttei kyennyt etenemään laukaisupaikoille.
9. minuutilla salama kuitenkin iski kirkkaalta taivaalta. Steven Morrissey antoi hyvän kääntösyötön ja Alain Ebwelle eteni keskialueelta vailla häirintää. Sähäkällä lähtönopeudella varustettu kamerunilainen purjehti yksin läpi pitkin keskikaistaa. Keltavihreiden puolustuksen ja keskikentän välinen etäisyys oli liian suuri, ja Ebwelle sai rauhassa tällätä pelivälineen maalin alanurkkaan.
Kymmenisen minuuttia myöhemmin kissapeto kuittasi takaisin. David Addy kävi hakemassa joukkueelleen kulmapotkun. Jair antoi kaaripallon vitosen viivan tuntumaan, jonne rynni väkevästi toppari Tatu Miettunen. Ilves-kasvatti puski maalivahti Martin Kompallan käsien kautta pallon verkkoon ja tasoitti pelin 1-1:een. Maali oli Miettuselle Suomen Cup -pelit mukaanlaskettuna jo kauden neljäs.
Piristynyt Ilves ei enää päästänyt mustavalkoisia vaarallisille vetopaikoille. Sen sijaan kotiyleisö joutui pettymään juuri ennen taukovihellystä. Keskikentän pohja-aluetta miehittänyt Tuure Siira antoi avaavan syötön oikeaan laitaan Jairille. Brassitaituri syötti keskelle takaviistoon, jossa vaasalaisten keskeltä itsensä vapaaksi teki Lauri Ala-Myllymäki. Tulikuumassa vireessä oleva ”Lämmi” ei erehtynyt, vaan niittasi pallon alakulmaan.
Toinen puoliaika
Mitä pidemmälle toinen jakso eteni, sitä enemmän Jarkko Wissin miehistö luovutti pallonhallinnan kotijoukkueelle. Raitapaitojen lyhytsyöttöpeli toimi ihanteellisesti, mutta todellisia rakennettuja maalipaikkoja ei kuitenkaan nähty. Laukaukset maalia kohden olivat läpi ottelun selvästi Ilveksen eduksi.
Tupsukorville avautui loistava paikka iskeä viimeinen naula VPS:n arkkuun. Jair ja Emile Paul Tendeng pääsivät kuin varkain kahdestaan läpi vain yhtä puolustajaa vastaan koko kenttäpuoliskon mitalta. Tilaa ja aikaa oli mielinmäärin, mutta poikittaissyöttö Tendengille johti paitsioliputukseen.
Ottelun lopussa Matias Ojala ja Tendeng saivat vielä koettaa onneaan lähietäisyydeltä, mutta vaasalaispuolustus Kampalla viimeisenä lukkonaan kesti rynnistykset. Vastavuoroisesti vieraspäädyssäkin riitti loppuminuuteilla kuhinaa. Sivurajaheiton jälkitilanteesta ylös noussut toppari Eero-Matti Auvinen kävi puskemassa korkean roikkupallon ristikkoon. Kapteeni Sebastian Strandvall puolestaan laukoi avopaikasta ohi käytännössä viimeisellä sekunnilla. Ymmärrettävästi vaasalaisten leuka painui rintaan.
Loppujen lopuksi kolme pistettä matkaavat Tampereelle kuitenkin aivan ansaitusti. Laukaukset maalia kohden olivat 11-4 tamperelaisten eduksi. Pelissä nähtiin riittävää kurinalaisuutta puolustuksessa sekä toisaalta luovuutta pallollisessa pelissä. Kolme pistettä siivittävät Ilveksen sarjakärkeen kahden pisteen erolla KuPSiin.
Ottelusta sanottua
Lauri Ala-Myllymäki on nyt iskenyt neljä maalia kahteen viimeisimpään otteluun.
– Ihan tasainen matsi. Taas annettiin kaverille valitettavasti yksi maali eteen. Sitten saimme pallollisen pelin rullaamaan pitkästä aikaa ja loimme paikkoja. Voiton olisi voinut ratkaista jo aiemmin, mutta hyvä näinkin, tulikuumassa maalivireessä oleva Ala-Myllymäki sanailee.
Päävalmentaja Jarkko Wiss näki kahtiajakoisen ottelun. Joukkueen keskittymiskyvyssä on parannettavaa.
– Vieraista on aina hieno hakea kolme pistettä. Se oli hyvää, että saimme aikaan ensimmäisellä puoliajalla tarvittavan määrän pelaavuutta. Siirtyminen luonnonnurmelta keinolle oli nopea, mutta löysimme pallorytmin nopeasti. Loimme paikkoja ja hyödynsimme ne, Wiss summaa kehumisen arvoiset asiat.
– Negatiivista on selkeästi meidän ailahtelevuus tällä hetkellä. Pelimme ei pysy kasassa täyttä aikaa. Sen näkee jo valmistavissa treeneissä, että välillä kulkee ja välillä ei. Se on henkisestä puolesta kiinni ja sitä pitää nyt selvitellä, Wiss manailee.
Uusi viikko tuo mukanaan uudet kujeet. Kokonaisuudessaan tilanne on valoisa ja seuraavaan SJK-kotipeliin lähdetään sarjajohtajan paikalta.
– Olemme pelanneet cupin mestaruuden jälkeenkin ihan hyvin, enkä usko että liigan sarjataulukko kenenkään pasmoja sekoittaa. Nyt pitää vain hieman herätellä itseämme ja löytää tasainen suoritusvarmuus takaisin.
– Edessä on ehjä harjoitusviikko ja saamme tarvittaessa nostettua kakkosjoukkueesta ja yhteistyöseuroista hyvässä vireessä olevia pelureita mukaan. Kokonaisuutena tilanteemme on hyvä, Wiss päättää.


VPS vs. Ilves 1 – 2 (1 – 2)
9min Ebwelle 1-0
20min Miettunen 1-1
45+3min Ala-Myllymäki 1-2
Äänestä ottelun parasta pelaaja Ilves-appissa ja voit voittaa tuotepalkintoja!
Kokoonpano:
1 Hilander Mika (c) (mv)
60 Addy David
16 Miettunen Tatu
13 Mensah Baba
4 Aspegren Felipe
9 Mettälä Ilari <- 44min
10 Ala-Myllymäki Lauri
14 Siira Tuure
5 Jair
8 Järvinen Iiro <- 81min
26 Fofana Tiemoko <- 74min
23 Skyttä Naatan -> 81min
25 Tendeng Emile Paul -> 44min
30 Yusif
6 Ojala Matias -> 74min
3 Tomas Diogo
12 Luukkanen Johannes (mv)