Ilves ja HIFK kohtasivat tiistai-iltana toistamiseen viiden päivän sisään. Helsingissä päädyttiin tasatulokseen, mutta tänään Tammelassa Ilves otti täydet kolme pistettä. Samalla tamperelaiset pääsevät Veikkausliigan kärkipaikalle.

Ensimmäinen puoliaika

Juuri ennen aloitusvihellystä pelaajaesittelyiden aikana kentällä juoksi jänis. Ilveksen luontainen ravintoeläin pääsi lopulta onnellisesti karkuun, mutta samaa ei voi sanoa tähtirinnoista.

Kotijoukkue aloitti terävästi ja aiheutti samantien hämminkiä vastustajan päätyyn. Aluksi Eero Tamminen toi pallon vasenta laitaa pitkin rangaistusalueelle asti. Irtopallo pomppi pilkun tuntumaan Emile Paul Tendengille, joka pääsi tälläämään sydämensä kyllyydestä. Volley painui kuitenkin etukulmasta ohi.

Hetkeä myöhemmin Felipe Aspegren käynnisti hyökkäyksen puolestaan oikealta laidalta, tällä kertaa Ilari Mettälän laukauksen torjui maalivahti Daniel Kollar. Seuraavaksi Mettälä testasi Kollarin refleksejä Jairin mainion kamppailun ja esityön jäljiltä. Ratkaisijan viittaa oli tarjolla viimeisellä kolmanneksella.

Samalla kun HIFK sai avausjaksolla aikaan vain kaksi laukausta, oli Ilveksellä vastaava luku 13 ja tilanteita jopa hukattavaksi asti. Hyvän lähtönopeuden omaava Tiemoko Fofana purjehti oikeaa laitaa pitkin lähes kasvokkain Kollarin kanssa, mutta veto jäi piippuun. Topparikapteeni Hannu Patronen ehti liukumaan hätiin.

Juuri ennen taukovihellystä brassitaituri Jair kajautti hurjan vedon noin 25 metristä. Kollarin onnistui ujuttaa pallo riman yli sormenpäillään. Kun muutkaan maalinedustahässäkät eivät tuottaneet tulosta, pääsivät helsinkiläiset vetämään happea ehjällä kuparisella.

Toinen puoliaika

Kissapeto palasi pukukopin suojista pirteänä ja hätyytteli helsinkiläisten maalia, mutta niin vain tie nousi jälleen pystyyn. Keltapaidat eivät saaneet palloa pois omalta alueeltaan ja kookas hyökkääjä Sakari Tukiainen hyödynsi tilanteen. Hän punnersi väkisin maalia kohden. Pallo pyöri tolpan juuressa ja lopulta Tukiainen survoi mahallaan maatenkin 0-1-avausosuman.

Ei ehtinyt kulua kuin minuutti, niin tulostaululle ilmestyi luvut 1-1. Monessa tilanteessa mukana ollut Lauri Ala-Myllymäki tarjoili nappikeskityksen pilkun tuntumaan, jossa Tiemoko Fofana karisti Tero Mäntylän kannoiltaan. Tarkka sivallus suoraan ilmasta vapautti norsunluurannikkolaisen kauan odotettuihin maalijuhliin.

70. minuutin jälkeen elettiin pelin ratkaisuhetkiä. Aluksi Itäpäädyn edessä Mika Hilander otti loistavan game saver -torjunnan. Joel Mattsson pyssytti ja pallo vaihtoi ikävästi suuntaa, mutta 36-vuotiaanakin Hilanderin refleksit ovat iskussa. Pallo kimposi hanskojen kautta tolppaan ja siitä vielä pelattavaksi.

Pian tämän jälkeen Fofana käynnisti nopean vastaiskun pitkällä pystysyötöllä. Viime ottelussa maalitilinsä avannut 17-vuotias Naatan Skyttä oli pääsemässä yksin läpiajoon hajallaan olevien punapaitojen keskeltä, kunnes Robert Kakeeto repi hänet nurin punaisen kortin arvoisesti. Seurannut vapaapotku ei tuottanut tulosta, mutta pian lähes 5000 kotijoukkueen kannattajaa saivat aihetta tuulettaa.

HIFK haki voittomaalia riskinkin uhalla. 77. minuutilla toppari Diogo Tomás eteni vapaata kiitorataa keskialueella ja vapautti tarkalla pystysyötöllä Yusif Moussan juoksuun puolustuslinjan taakse. Nigerin maajoukkuemies ei erehtynyt vaan sijoitti pallon alakulmaan. Maali oli hänelle kauden toinen.

”Röda” ei toipunut ulosajosta ja toisesta takaiskumaalista. Tupsukorvat saivat rauhassa kierrättää palloa pelaajalta pelaajalle hyökkäysalueella. Kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa Fofana käännähti puolustajien edessä hyvin ja tällä kertaa Ala-Myllymäki sai testata onneaan läpiajosta. Pää pysyi viileänä ja kymppipaitaa kantava ”Lämmi” laukoi pallon varmasti ohi Kollarin.

Tapahtumarikkaan toisen puoliajan kruunasi vielä lisäajalla tuomittu rangaistuspotku Ilves-päädyssä. Kokenut Jukka Halme astui pallon taakse, mutta laukaus oli yhtä ponneton, kuin HIFK:n takaa-ajo. Varman ottelun pelannut Hilander sai torjunnalla jälleen yhden sulan hattuunsa, ja täysi Tammela pääsi juhlimaan 3-1-voittoa.

Koutsin kommentit

Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss ei silitellyt pelaajiensa päitä ensimmäisen puoliajan jälkeen. Tyhjän tilan nopea täyttäminen jäi vaiheeseen.

Olen totta kai tyytyväinen voittoon. Ketsuppipullo aukesi toisella jaksolla. Ensimmäinen jakso olikin ihan vetelää löntystelyä. En ollut kovin tyytyväinen valmentaja kopissa tauolla, eivätkä varmasti pelaajatkaan sen puheen jälkeen, Wiss kertaa puoliaikojen eroa.

Teimme monta vaihtoa avaukseen viime pelistä. Luulin sen tuovan vauhtia meille, mutta ei. Prässipeliin ei lähdetty juoksemaan riittävän oma-aloitteisesti ja terävästi. Tyhjiä tiloja olisi ollut vaikka kuinka paljon hyödynnettäväksi.

Kolmen pisteen myötä Ilves johtaa nyt Veikkausliigaa. Runkosarjan päätösottelussa vastaan asettuu sarjakakkonen, joten jännistys tiivistyy.

Toisella jaksolla vaihtopelaajien esitys oli hyvä. Tärkeä voitto. Nyt vain nopean palautumisen kautta kohti seuraavaa, Wiss viittaa ensi lauantain kotipeliin FC Interiä vastaan.

Jair ja Jukka Halme (kuva: Jimi Soini)

Ilves vs. HIFK 3 – 1 (0 – 0)

54′ Tukiainen 0-1
55′ Fofana 1-1
72′ Kakeeto ulosajo
77′ Moussa 2-1
80′ Ala-Myllymäki 3-1

Yleisömäärä: 5004

IS-tähdet:
*** Lauri Ala-Myllymäki

Äänestä omasta mielestäsi ottelun parasta pelaaja Ilves-Appissa ja voit voittaa tuotepalkintoja!

Kokoonpano:

1 Hilander Mika (c) (mv)
4 Aspegren Felipe
13 Mensah Baba
16 Miettunen Tatu
3 Tomas Diogo
20 Tamminen Eero <- 62′
10 Myllymäki Lauri
5 Jair
25 Tendeng Emile Paul <- 68′
26 Fofana Tiemoko
9 Mettälä Ilari <- 62′

11 Haman Jacques
23 Skyttä Naatan -> 62′
30 Moussa Yusif ->68′
8 Järvinen Iiro -> 62′
22 Kazi Tariq
60 Addy David
12 Luukkanen Johannes (mv)

Runkosarjan päätösottelussa kohdataan FC Inter
Huomenna Ilveksen vieraaksi saapuu HIFK