Raportti: KuPS aiheutti Ilveksen avaustappion



Sarjakakkonen Ilves matkusti Kuopion Palloseuran vieraaksi. Pitkä tappioton putki päättyi Reuben Ayarnan laukoman 1-0-osuman myötä.

Ilves ehti pelata tämän vuoden puolella 21 ottelua ilman tappioita. Veikkausliigan yhdeksäs ottelu koitui tällä kertaa kohtaloksi.

Tamperelaisten päävalmentaja Jarkko Wiss teki seitsemän muutosta viimeisimpään kokoonpanoon. Peliesitykseen kaivattiin lisää liikettä ja halua.

Tupsukorvat joutuivat kuitenkin ahtaalle alusta alkaen. Pelinavaaminen ei meinannut luonnistua ja pallo menetettiin viimeistään keskialueella.

KuPS puksutti höyryveturin tavoin eteenpäin. Paine vieraspäädyssä kasvoi ja maalivahti Mika Hilanderin refleksejä testattiin useaan otteeseen.

Kotijoukkueen vauhdikkaan alkurynnistyksen laannuttua kävi selväksi, että Ilveksen puolustus on kuitenkin hyvissä kantimissa. Kuopiolaisia ei enää päästetty laukomaan ja omat vastahyökkäykset alkoivat purra.

Tunnin pelin jälkeen kierrokset kasvoivat mittarissa. Rasmus Karjalainen vapautti Ilmari Niskasen Ilves-pakkien välistä rangaistusalueelle. Viime hetkellä Hilanderin hyvä jalkatorjunta esti pallon matkan kohti alakulmaa.

Hetkeä myöhemmin Karjalainen pommitti itse voimakkaan laukauksen. Pallo otti vihreäpaitaisista kimmokkeen ja lennähti vain niukasti tolpan ohi.

Kun syöttökuviot eivät tuottaneet tulosta, korostui yksilöosaaminen. Toppari Baba Mensah puski kulmapotkun kauas omalta maaliltaan. Ilvestä kaudet 2016-2017 edustanut Reuben Ayarna otti pelaajaruuhkassa ratkaisijanviitan itselleen ja laukoi suoraan ilmasta komean 1-0-osuman isännille.

Loppuminuuteiksi takaa-ajajaksi joutunut Ilves haki raivokkaasti tasoitusta. Lisäajalla Tiemoko Fofana oli hyvällä maalintekosektorilla takatolpalla, mutta hän ei aivan ylettänyt Ilari Mettälän keskitykseen.

Aika loppui kesken ja kauden avaustappio on tosiasia. Tuloksen myötä KuPS nousee sarjataulukossa kolmanneksi. Ilves jatkaa kakkosena ja FC Inter johtaa. Kaikki joukkueet ovat tasapisteissä (16).

Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss osasi ennakoida kuopiolaisten panostuksen ensiminuutteihin.

Alku oli vaikea, emmeet olleet teräviä. KuPS hallitsi avausjaksoa ja tiesimme alkurynnistyksen tulevan. Siitä kun selvittiin, niin pääsimme peliin mukaan, Wiss kertoo.

Tutut teesit parannustarpeista korostuivat tänään Kuopiossa.

Jälleen meiltä puuttui tietty huolellisuus tilanteenvaihdoissa ja ratkaisuissa viimeisellä kolmanneksella. Kovassa tempossa niihin pitää tottua ja työ jatkuu harjoituskentällä.

Jos tappioton putkemme oli jollekin pelaajalle taakka, niin ainakaan sitä ei tarvitse enää pelätä ja ylimiettiä. Pienet asiat ratkaisevat, mutta kyllä KuPS oli tänään tuon verran parempi, Wiss antaa tunnustusta.

Reuben Ayarna kaatoi Ilveksen

KuPS vs. Ilves 1 – 0 (0 – 0)

74min Ayarna 1-0

Äänestä ottelun parasta pelaaja Ilves-appissa ja voit voittaa tuotepalkintoja!

Kokoonpano:

1 Hilander Mika
6 Ojala Matias
16 Miettunen Tatu
13 Mensah Baba
22 Kazi Tariq
25 Tendeng Emile Paul
5 Jair
10 Ala-Myllymäki Lauri
30 Moussa Yusif <- 85min
8 Järvinen Iiro <- 80min
7 Afum Samuel <- 71min

26 Fofana Tiemoko -> 71min
9 Mettälä Ilari -> 80min
14 Siira Tuure
17 Tarvonen Aleksi
3 Tomas Diogo -> 85min
60 Addy David
12 Luukkanen Johannes

Lue myös