
Ilves ehti pitää maalinsa puhtaana tällä kaudella 517 ja viime kausi mukaanlaskettuna 563 minuuttia, kunnes takaiskumaali toteutui. Tappioton putki kuitenkin jatkuu, sillä Jairin viime hetken tasoituksella ottelu FC Honkaa vastaan päättyi 1-1.
Useita muutoksia kokoonpanoonsa tehnyt Ilves käynnisti ottelun hurjalla rynnistyksellä. Ensimmäisen vartin sisään lukemat olisivat voineet hyvin olla jo 2-0, mutta Honka-vahti Tim Murray piti joukkuettaan pystyssä.
Aluksi ”Tammelan taikuri” Emile Paul Tendeng pyörähti vapaaksi rangaistusalueen kaarella ja pyssytti vihaisen kudin alakulmaa kohden. Murray torjui pallon eteensä ja Ilveksen avaukseen noussut Eemeli Raittinen oli sähäkkänä paluupallossa. Murray kuitenkin selvitti myös jatkoyrityksen.
Hetkeä myöhemmin tupsukorvat saivat yläalueen vapaapotkun n. 20 metristä. Jo kaksi maalia tällä kaudella iskenyt Lauri Ala-Myllymäki asettui pallon taakse. Painava veto otti muurista yllättävän kimmokkeen, mutta Murrayn refleksit olivat kunnossa ja hän nosti pallon niukasti riman yli.
Seuraavaa vaarallista maalipaikkaa odoteltiin toisen jakson alkuun asti. Kulmapotkun jälkitilanteessa Tendeng piti pallon pelattavissa ja petasi ylös nousseelle Diogo Tomásille vetopaikan. Toppari kiskaisi yhdellä kosketuksella kierteisen vedon tarkasti yläkulmaa kohden. Jostain Murrayn käsi jälleen heilahti pallon tielle.
Vanhan viisauden mukaan, kun itse ei hyödynnä paikkoja, niin kaveri rankaisee. Valkopaidat karkasivat vastaiskuun oikeaa laitaa pitkin 67. minuutilla. Keskitys rangaistusalueen sisään ei tavoittanut hyökkääjiä, mutta pallo kimposi epäonnisesti Baba Mensahin jalasta takatolpalle, jossa Juha Hakolalla oli helppo työ puskea 1-0-lukemat.
Hetkeä myöhemmin Henri Aalto katseli punaista korttia ja tamperelaiset pääsivät jahtaamaan tasoitusta miesylivoimalla. Sopivan kielikuvan mukaisesti hongankolistaja Tomás siirtyi kärkipelaajaksi, mutta tuloksetta. Vierailijat selvittivät lukuisat keskityspallot omassa päädyssään.
Ilves ei suostunut häviämään. Varsinainen peliaika oli juuri päättymässä, kun 7. kulmapotku toi viimein kotiyleisölle aihetta juhlaan. Jair väänsi itsensä vapaaksi ja puski helpottavan 1-1-tasoituksen. Keltavihreä tappioton putki ja sarjajohto jatkuvat edelleen.
Pelistä sanottua:
– Harmittaahan se, että pitkä kurinalainen jaksomme katkesi omaan sössimiseen puolustuksessa. Toki Honka teki työmme vaikeaksi ja kenttä toi oman haasteensa, mutta teimme kyllä ihan itse liikaa perusvirheitä. Lopussa jahtasimme tasoitusta riskilläkin ja onneksi nousimme vielä rinnalle, päävalmentaja Jarkko Wiss kiteyttää.
Suomeen asettunut brassitaituri Jair teki ensimmäisen Veikkausliiga-maalinsa ja todella tärkeään paikkaan. Lisäksi hänet palkittiin kolmella IS-tähdellä.
– Olen todella iloinen, että onnistuin maalinteossa ja vieläpä ensimmäisessä pelissä Tammelassa. Perheeni oli katsomossa ja tunnelma oli erityinen. Tärkeintä on kuitenkin, että selvisimme joukkueena tiukasta paikasta, Jair kertoo tuoreeltaan pelin päätyttä.
– Näin tyhjää tilaa edessäni ja hyödynsin vastustajien väsymystä nopeassa tilanteessa. Kuvittelin mielessäni mihin kulmapotku pelattaisiin ja luotin vaistooni. Harvoin teen puskemalla maaleja, mutta se oli tahtomaali.
Jair on tahkonnut täydet minuutit Ilveksen jokaisessa liigakamppailussa. Keskikentän pohjalla peliä rytmittävä brassi on tärkeä palanen samalla pelipaikalla itse aikoinaan pelanneen Jarkko Wissin miehistössä.
– Olen totta kai tyytyväinen ja kiitollinen peliajasta. Siihen sisältyy suuri vastuu. Odotukset kasvavat, mutta yritän olla kasaamasta liikaa paineita itselleni. Seuraava peli tulee nopeasti ja ahkera työntekomme jatkuu, Jair päättää.


Ilves vs. FC Honka 1 – 1 (0 – 0)
67min Hakola 1-0
89min Jair 1-1
Yleisömäärä: 3052
IS-tähdet:
*** Jair
** Murray
* Tomás
Kokoonpano:
1 Hilander Mika
13 Mensah Baba
16 Miettunen Tatu
3 Tomas Diogo
22 Kazi Tariq
8 Järvinen Iiro
5 Jair
10 Ala-Myllymäki Lauri -> 38min 30 Yusif
17 Tarvonen Aleksi -> 75min 4 Aspegren Felipe
18 Raittinen Eemeli -> 65min 26 Fofana Tiemoko
25 Tendeng Emile Paul
14 Siira Tuure
21 Laine Janne-Pekka
60 Addy David
12 Luukkanen Johannes