115-vuotiaan HJK:n historiaan mahtuu sekä ylä- että alamäkiä

HJK-Ilves 8.5.2022. Kuva: Jimi Soinila

Paljon on menestystä HJK:lle tullut historiansa aikana, mutta kyllä heilläkin omat ongelmansa ovat olleet vuosien varrella. Alkuun haasteita toivat sotatilanteet, sittemmin taloudelliset ongelmat. Niistä seura on kuitenkin aina selvinnyt, mikä on mahdollistanut nykyiset menestyksen vuodet.

Kotimaisen jalkapalloilun menestynein seurajoukkue HJK herättää keskusteluja sekä tunteita suomalaisen jalkapalloväen keskuudessa aivan laidasta laitaan. Rakkaudesta ja ihailusta aina kateuden kautta jopa inhoon asti. Seuran historiaa tutkiessa löytyy todella paljon isoja ylpeyden aiheita omille kannattajille, mutta on Klubillakin omat vaikeat hetkensä ollut.

Toukokuussa 1907 ensimmäinen suomalainen urheilun maailmanmestari Franz Fredrik Wathèn sai tukijoineen tehtyä periaatepäätöksen uuden jalkapalloseuran perustamisesta. Seuran nimeksi suunniteltiin Helsingin Potkupalloklubia. Varsinaisessa perustamiskokouksessa kuukautta myöhemmin nimeksi valittiin kuitenkin Helsingin Jalkapalloklubi.

Klubin ensimmäinen kaikkiaan 31 Suomen mestaruudesta näki päivänvalonsa 1911, jonka he pystyivät uusimaan heti seuraavana vuonna. 1913 seura aloitti poikajoukkueiden toiminnan, joka kuitenkin hetkeksi aikaa keskeytyi pelien osalta ensimmäisen maailmansodan riehuessa Euroopassa.

Vaikka Klubi voitti mestaruudet 1936 ja 1938, oli 30- ja 40-luku seuralle vaikeita. Vauhtia jouduttiin hakemaan alemmilta sarjatasoilta asti. Taloudelliset ongelmat sekä pääkaupunkiseudun todella kova kilpailu pelaajista vaikeuttivat Klubin taivalta pitkään. Seuran jatkon kannalta tärkeä yhteistyökumppani Apu-lehti saapui Olli Lyytisen johdolla kuitenkin tukemaan seuraa 1960.

Vielä kerran Klubi joutui hakemaan kauden verran vauhtia Suomisarjasta, mutta palasi sieltä vahvana takaisin pääsarjaan voittaen 26 vuoden tauon jälkeen mestaruuden 1964. Mestaruutta seurasi Euroopan Cupin ottelut suurseura Manchester Unitedia vastaan, joka kuitenkin raivasi tiensä helposti jatkoon yhteismaalein 9–2.

1990-luvulla seura voitti kolmesti kultaa, mutta oli myös välillä pahoissa vaikeuksissa. Konkurssi oli lähellä pahimman laman aikana ja 1996 Klubi joutui karsimaan sarjapaikastaan hankolaisen HIK:n kanssa. Tämän jälkeen on seura ollut erittäin vahvassa myötätuulessa keräten menestystä niin Veikkausliigassa kuin Euroopan kentillä.

Klubi on ollut kaudesta 1964 koko ajan pääsarjatasolla ja on ainoa joukkue, joka on ollut kaikki kaudet mukana Veikkausliigan aikana. Seura on vakiinnuttanut paikkansa kotimaisen jalkapallon kärjessä, muttei kuitenkaan ole siellä yksin. Haastajia on useampia ja Klubin päänahka on himoittu saalis kaikille joukkueille. Kunniataulukko on kuitenkin Klubilla upea.

Suomen mestaruudet

1911, 1912, 1917, 1918, 1919, 1923, 1925, 1936, 1938, 1964,
1973, 1978, 1981, 1985, 1987, 1988, 1990, 1992, 1997, 2002,
2003, 2009, 2010, 2011, 2012, 2013, 2014, 2017, 2018, 2020,
2021

Suomen Cupin voitot

1966, 1981, 1984, 1993, 1996, 1998, 2000, 2003, 2006, 2008,
2011, 2014, 2017, 2020

Liigacupin voitot

1994, 1996, 1997, 1998, 2015

Lue myös