
Suomen Cupin finaalista saadaan esimakua jo nyt maanantaina, kun IFKM saapuu Tammelan stadionille Ilveksen vieraaksi. Tämä Ahvenanmaalaisten ylpeys on tälläkin kaudella vahvasti mukana mitalitaistossa, joten pisteistä käydään varmasti tiukka kamppailu Tammelan illassa.
Kirjainyhdistelmän taustaa
IFKM:n virallinen nimi on Idrottsföreningen Kamraterna Mariehamn eli yleisemmin IFK Mariehamn. Kirjainyhdistelmä IFK on muutakin, kuin vain lyhennys seuran nimestä. Kyseessä on Ruotsissa toimivien urheiluseurojen keskusjärjestö eli siellä nämä IFK-seurat kuuluvat edelleen keskusjärjestön piiriin. Historia juontaa juurensa 1895 Tukholmassa perustettuun yhteisöön, joka toimi pitkään eräänlaisena Ruotsin kansallisena urheiluliittona.
Suomessa varsinkin ruotsinkieliset seurat omivat tämän nimiyhdistelmän itselleen, mutta toimivat kuitenkin täysin itsenäisinä seuroinaan. Niin Suomessa kuin Ruotsissakin suurin osa IFK-seuroista käyttävät väreinään sinistä ja valkoista. Värit symbolisoivat hyveellistä ja uskollisuutta. Nämä värit löytyvät myös IFKM:n vaakunasta, kultaisella tekstillä lisättynä. Peliasuista löytyy kuitenkin valkoisen lisäksi vihreää tai keltaista, eli hyvien värien päälle sielläkin ymmärretään.
IFK-seurat ovat myös monilajiseuroja, kuten myös IFKM. Heillä on jalkapallon lisäksi lajeinaan pöytätennis, keilailu, yleisurheilu, käsipallo, jääkiekko, suunnistus sekä uinti.
IFK M:n omaa historiaa
IFK Mariehamn juhlii tänä vuonna 100-vuotista olemassaoloaan. Seura perustettiin 1919 ja jalkapallo tuli seuran viralliseksi lajiksi 1935. Palloliiton alaisiin sarjoihin IFKM saapui 1945. Tuolloin seura aloitti taipaleensa 3. korkeimmalta sarjatasolta eli Maakuntasarjasta. 70-luvulla seura alkoi tekemään nousuaan kohti valtakunnan kärkeä. 1972 nousu II-divisioonaan ja 1977 I-divisioonaan. Pientä takapakkia seura otti kuitenkin 1978, jolloin se putosi takaisin nykyistä Kakkosta vastaavaan II-divisioonaan. Toinen nousu Ykköseen tapahtui 2004 ja se kesti vain vuoden, sillä nousu Veikkausliigan tapahtui heti 2005. Siitä lähtien seura on pysynytkin korkeimmalla sarjatasolla.
Veikkausliigassa IFKM on ollut keskimäärin hyvää keskitasoa. Kaudella 2009 joukkue pääsi jo lähelle mitalia, mutta lopulta sijoitus neljäs. 2015 IFKM sai ensimmäisen pokaalinsa, kun se Suomen Cupin finaalissa kaatoi FC Interin 2-1. Seuraavalla kaudella olikin vuorossa toinen pokaali, sillä Veikkausliigan mestaruus varmistui päätösottelussa Ilvestä vastaan.
Pokaaleita on toki tullut kymmenittäin aikaisemminkin, sillä joukkue on voittanut sekä Ahvenanmaan mestaruuden että cupin peräti 44 kertaa.
Tällä kaudella takaisin pokaalitaistoihin
Viime kausi oli maarianhaminalaisille suuri pettymys. Sijoitus oli lopulta vasta 10. ja joukkue onnistui nipin napin välttämään karsintoihin joutumisen.
Tämä kausi näyttääkin huomattavasti valoisammalta. Suomen Cupissa pääsy finaaliin varmistui tällä viikolla vierasvoitolla VPS:stä. Veikkausliigassa sijoitus on tällä hetkellä seitsemäs, mutta matkaa kakkospaikkaan on ainoastaan kolme pistettä ja yksi peli vähemmän pelattuna.
Vahvana kotijoukkueena tunnettu IFKM on hiukan yllättäen hävinnyt kaksi viimeisintä kotiotteluaan, mutta vieraskentillä peli onkin sitten kulkenut paremmin. Ainoastaan sarjan avausottelussa oli HJK parempi kotonaan, muista vieraspeleistä he ovat pystyneet pisteitä napsimaan matkaansa.
Veikkausliigan puolella joukkueella on nyt kolmen ottelun mittainen voitoton putki. Edellinen voitto sarjanousija KPV:stä luvuin 0-4 huhtikuun lopulla. Cupin välierän voitto kuitenkin pyyhkii mielestä tuon putken ja IFKM hamuaa pisteitä Tammelasta matkaansa. Ja eiköhän siinä ottelussa myös haeta hiukan henkistä yliotetta kesän puolivälissä pelattavaan finaaliin.
IFKM on muuttanut pelityyliään paremmin nykypäivän trendin mukaisempaan suuntaan. Joukkueeseen on hankittu nimenoman nopeampia pelaajia, mahdollistamaan hyvää vastahyökkäyspelaamista. Myös viime kaudella hiukan tuuliajolla ollut puolustuspelaaminen on tiivistynyt. Joukkueen pelaaminen on ollut yleisöystävällistä ja maaleitta joukkue on viimeksi jäänyt maaliskuun lopulla pelatussa ystävyysottelussa. Miten käy nyt, kun Veikkausliigan betonisin puolustus pitäisi Tammelassa pystyä murtamaan?
Keskinäistä historiaa
Joukkueet ovat kohdanneet toisensa 13 kertaa. IFKM on ollut näissä parempi kahdeksan kertaa ja Ilves on poistunut voittajana kolme kertaa. Kahdesti ollaan päädytty tasapeliin.
Keskinäisistä peleistä ovat parhaiten muistiin jääneet syksyn 2017 runkosarjan päätösottelu, jolloin Ilves varmisti itselleen pronssimitalit sekä pääsyn eurokentille arvokkaalla 0-1 vierasvoitollaan. Myös viime kauden toinen kohtaaminen Wiklöf Holding Areenalla on ikimuistoinen. Ilves oli toisen jakson alussa jo 2-0 tappiolla, mutta todellinen joukkue aloitti todellisen ilotulituksen ampumalla isäntien verkkoon pallon peräti kuudesti 31 minuutin aikana. Lopussa MIFK onnistui vielä kaventamaan loppunumeroiksi 3-6.
Seurattavia pelaajia
Daniel Sjölund – Seuran oma kasvatti, joka pelasi pitkän uran ammattilaisena Ruotsissa ja Englannissa. Kolminkertainen Ruotsin mestari palasi 36-vuotiaana takaisin kotiin ja on erittäin tärkeä pelaaja joukkueelle
Robin Buwalda – Hollantilaistoppari, joka on jämäkällä pelityylillään johtanut maarianhaminalaisten puolustusta
Hampus Lönn – Ruotsalainen laitahyökkääjä, joka on nopeudellaan aiheuttanut harmaita hiuksia jo useille puolustajille. Onnistunut kertaalleen maalinteossa Veikkausliigassa ja kahdesti Cupin peleissä
Simon Silverholt – Hänkin länsinaapurin helmiä Veikkausliigalle. Toista kautta IFKM:n paidassa ja jälki on ollut vakuuttavaa. Nyt kärsinyt hiukan loukkaantumisista, mutta kunnossa ollessaan vaarallinen viimeistelijä
Oskari Forsman – Täksi kaudeksi Lahdesta hankittu maalivahti, jolla on vyöllään yksi mestaruus sekä Cupin voitto. Kahdesti maalinsa puhtaana pitänyt veskari on paljon vartijana, kun Ilveksen hyökkäyskalusto testaa miehen nykykunnon
Maanantaina luvassa siis mielenkiintoinen ottelu, jota kannattaa saapua paikan päälle katsomaan!