Suomen Cup 2017 on edennyt sellaiseen vaiheeseen, että mukana on enää kahdeksan joukkuetta. Ilves kohtaa huomenna omassa puolivälieräottelussaan KPV:n. Ottelu pelataan Pirkkahallissa klo 14.30 alkaen.


Molemmat joukkueet voittivat oman alkulohkonsa

Sekä Ilves että KPV voittivat kaikki alkulohkon ottelunsa. Ilves voitti alkulohkossa FC Lahden, FC Hakan, MP:n, JJK:n sekä KuPS:n. Ilves teki alkulohkossa 12 maalia ja päästi kaksi maalia. KPV puolestaan voitti alkulohkossaan RoPS:n, AC Oulun, HauPa:n, PS Kemin ja OPS:n. KPV onnistui alkulohkossa 14 kertaa maalinteossa ja omaan maalin joukkue päästi pallon 6 kertaa.


Ilveksen terveystilanne kohtalaisen hyvä

Ilves pääsee lähtemään huomiseen ottelun melko hyvistä lähtökohdista. Varmasti ottelusta ovat sivussa loukkaantumisten vuoksi ainoastaan puolustajat Antti Koskinen sekä Tariq Kazi. Parilla muulla pelaajalla on ilmennyt viikon harjoituksissa pieniä vaivoja ja heidän osallistumisensa huomiseen otteluun päätetään tämän päivän harjoitusten jälkeen.


Osta lippusi ennakkoon tästä

 

Ilves jatkaa Suomen Cupin välieriin
Lauri Ala-Myllymäki ja Iiro Järvinen valittiin U21-maajoukkueesen